Uusimmat

Vanhojen pelilehtien siunaus ja kirous

13.11.2008 15:24 Jukka O. Kauppinen

Pitkäaikainen muinaisten tietokone- ja pelilehtien kaaos toimistolla on kohtapuoliin voitettu, vaikka nujertamista niissä riittää vieläkin. Mutta hyvältä näyttää jo. Saimme näet lopultakin, vaivaisen puolen vuoden ”pitäis noi hyllyt pistää seinälle” -jahkailun jälkeen toimiston testihuoneen seinälle kunnon hyllyt nimenomaan vanhoille lehdillemme. Kiitokset tästä Veijolalle!

Hyllyjen ohella iso kiitos menee harjoittelijallemme Susannalle, joka uiskenteli lehtipinoista toiseen, järjestellen pitkin toimistoa levinneet pinot jonkinlaiseen järjestykseen. Enää pieni pinnistys ja retrolehtiarkistomme on lopultakin kunnossa.

Oheisissa kuvissa näkyy pieni osa lehdistä, joita allekirjoittanut osteli aikoinaan kultaisella 80- ja hopeaisella 90-luvulla. Pinoissa on muun muassa ACEja, Computer & Video Gameseja, PC Formateja, Your Computereja, ZZAP 64:iä, Amiga Formateja ja ties mitä. Pääsivätpä samalla MikroBitinkin viimeisimmät 6-7 vuosikertaa järjestykseen ja kohta toivottavasti kansioihinkin. Mutta mitähän noille vanhoille Biteille ja C=Lehdille tekisi, osasta kun löytyi jo toiset, kolmannetkin kappaleet…

Vanhat lehdet ovat muuten hyvin suosittua taukolukemista täällä offiisilla, sillä niiden avulla on mukava verestää muistiaan – ja saapa niistä usein loistokkaita juttuideoitakin.

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat