Uusimmat

Peter Molyneux ei osannut olla hiljaa

01.07.2011 17:00 Tero Lehtiniemi

Toisin kuin Jukka alkuviikosta toivoi, pelimaailman oma antisankari Peter Molyneux on jälleen äänessä. Tällä kertaa ei tosin vanhojen Fablejen tai tulevan Kinect-seikkailu Fable: Journeyn takia, vaan uuden superhypersalaisen toisen projektin. Nohevampi voisi kettuilla Peterille siitä että onkos se nyt sitten enää niin salainen jos kerran kuulutit siitä kaikelle maailmalle. No, kettuilinpa kuitenkin.

Minkälaisesta pelistä sitten on kyse? Niin pitkälle Peter ei onneksi suostunut menemään, vaan tyytyi puhumaan jo julkistetusta Fable: Journeystä. Peliä kuulemma pystyy pelaamaan istualtaan vaikka se onkin Kinect-peli, eli todennäköisesti liikkeentunnistustoimintoa tullaan käyttämään viiksien sukimiseen tai muuhun Fable-tyyliin mullistavaan aktiviteettiin.

Fable: Journeyn hienoin juttu on kuulemma hevonen. Molyneuxin omin sanoin se on yhdistelmä otusta Black & Whitestä, Fablen koirasta ja Molyneuxin lapsena omistamasta lemmikkihamsterista. Ajatus unohdetusta, tyhmästä ja kuolleesta hevosesta tuo lähinnä mieleen salamin, mutta se lienee Molyneuxin huumorintajulle liikaa.

Pelin tai superhypersalaisen projektin julkaisusta ei ole vielä mitään tietoa, mutta saa nähdä toteuttaako Fablen neljäs installaatio viimein Molyneuxin visiot. Itse veikkaan että luvassa on sarjan perinteitä kunnioittaen viiksien sukimista ja salamin syöntiä, joista kumpikaan ei tietenkään missään nimessä ole huono aktiviteetti.

Lähde: GameIndustry.biz

Lisää aiheesta

Peter, olisit jo hiljaa, pliis

Fable III (PC, Xbox 360)

Lue myös

Maksaisitko sinä 100 euroa Call of Duty -yleisötapahtumasta?

Seuraava Zelda vie Linkin Harry Potterin jalanjäljille

Shadows of the Damned (PS3, Xbox 360)

Battle vs. Chess (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

 

Muropaketin uusimmat