Pikkuhousut vilkkuvat, mutta onko pelistä mihinkään? Lollipop Chainsaw arvostelussa!
Lollipop Chainsaw on puhuttanut maailmalla pelaajia reippaasti. Onko kyseessä nerokas taidepläjäys, pala Suda 51:n punk-hulluutta vai loukkaus kaikkea säädyllistä ja inhimillistä kohtaan? En tiedä, koska oma kappaleeni on vielä postissa, mutta Juho Anttila tietää. Ja nyt hän kertoo teillekin.
Suda 51 on aika halluinen äijä. Aiemminhan mies on kunnostautunut muun muassa Killer 7:n ja No More Heroesin muodossa. Viime kesänä mies taas viihdytti meitä kaikkia erinomaisella Shadows of the Damnedillaan. Nyt vuorossa ovat niukasti pukeutuneet cheerleaderit, lihanhimoiset zombit ja ärjyvät moottorisahat. Kaikki Toni Basilin ja hämärän punk-musiikin tahtiin. It’s a Suda 51 game, all right!
Mutta millainen itse peli oli?
Pelkkiä pelillisiä ansioita mittaamalla Lollipop Chainsaw on hädin tuskin keskinkertainen tuotos, joka jää kestoltaankin kovin lyhyeksi. Muutama hassu kenttä, kukin päättyen sinällään päteviin pomotaisteluihin ja sen jälkeen jäljellä on vain samojen kenttien tahkoamista paremman pistepotin tai nopeamman läpäisyajan perässä. Aikaa ensimmäiseen kierrokseen saa uppoamaan viitisen tuntia.
Nythän on kuitenkin niin, että joskus asenne, tunnelma ja silkka ideoiden ilotulitus ajaa pelillisten ansioiden ohitse. Olkoonkin, ettei Lollipop Chainsaw ole järin hyvä peli, eikä edes persoonallisesta tyylistään huolimatta kovin näyttävä, mutta voi kun sitä on viihdyttävä pelata.
Heilahtiko viisari? Lue toki loputkin!
Arvostelussa Lollipop Chainsaw
Lue myös
Turtle Beach XP 400 – hyvät kuulokkeet
Dwarf Fortress – iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan
