Uusimmat

Pikkupoika pakotettiin pelaamaan GTA V:ttä, poika sairastui, isä putkaan

08.01.2014 13:15 Jukka O. Kauppinen

Japanilaismies päätyi poliisin huostaan, kun tämän yhdeksänvuotiaan pojan diagnosoitiin sairastuneen traumaperäiseen stressihäiriöön Rockstar Gamesin Grand Theft Auto V –pelin pelaamisesta. Syytteen mukaan isä oli pakottanut pojan pelaamaan päivittäin Japanissakin K18-luokiteltua videopeliä äidin poissa ollessa.

Lapsen pakkopelaaminen oli jatkunut kahden, kolmen viikon ajan, eikä siinä edes kaikki. Isä oli myös haukkunut lastaan tyhmäksi ja toivonut tämän kuolevan. Henkinen väkivalta johtikin sekä fyysisiin että henkisiin oireisiin, että lapsen todettiin kärsivän ahdistuksesta ja stressihäiriöstä.

Äidin myöhemmin tekemän rikosilmoituksen jälkeen isä pidätettiin ja asetettiin syytteeseen. Äiti ja poika ovat sittemmin muuttaneet pois miehen luota.

Grand Theft Auto V on kielletty alle 18-vuotiailta myös Suomessa.

Lähde: Man Arrested After Allegedly Forcing Child To Play Grand Theft Auto IV

Kuva: Devdinesh

Lisää aiheesta

Grand Theft Auto V (PS3, Xbox 360) 

Punainen Risti haluaa sotapeleihin realismia  

Tutkimus: Videopelit eivät tee haavoittavaisia teinejä väkivaltaisiksi 

Videopelien suhdetta käytösongelmiin tutkittiin taas, tulokset eivät yllätä