Uusimmat

Pirates of the Burning Sea saapuu morppimarkkinoille Sonyn kautta

02.07.2007 14:07 Jukka O. Kauppinen

Yhdysvaltalainen pieni pelistudio Flying Lab on työstänyt jo pitkään massiivimoninpelattavaa meriseikkailua nimeltään Pirates of the Burning Sea. Mikään massiivinen kiire pelillä ei näemmä ole ollut, sillä allekirjoittanut näemmä uutisoi siitä ensimmäisen kerran jo joulukuussa 2003.

Peli sijoittuu 1700-luvun aavoille ulapoille, jossa Espanja, Britannia ja Ranska käyvät sotaa vaihtoehtoisessa menneisyydessä Karibialla kamppaillen arvokkaiden saarien ja alueiden omistuksesta sekä merisodan että kauppasuhteiden avulla. Tässä ympäristössä sadat ja tuhannet pelaajat seikkailevat ja seilaavat luoden uraansa lain kirjaimen molemmin puolin.

Peli tarjoaa laajat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Pelaaja voi valita vapaasti kolmen osapuolen välillä ja toimia niin kauppiaana kuin sotilaana tai merirosvona. Mekanismit eroavat tuntuvasti perinteisestä roolipelaamisesta. Jokainen pelaaja saa lisäksi alussa oman laivansa, jota voi ajan ja rahavarojen riittävyyden mukaan muuntaa enemmän omaan makuun sopivaksi tai vaihtaa suuremmaksi. Pikku sluupista linjalaivaan, siinäpä uravalintaa.

Ja nyt tämä herkku on tulossa oikeasti, siis ihan oikeasti. Eikä ”tulossa jouluksi 2005”. Flying Lab on solminut julkaisusopimuksen Sony Online Entertainmentin kanssa ja pelin toivotaan ilmestyvän viimeistään syksyllä. Sitä ennen peliä väännetään 10 000 pelaajan betassa.

Flying Labin veikkoset kertovat sopimuksen olevan ns. ”Platform publishing” –sopimus, jonka mukaan Sony on pelin julkaisija ja vastaa sen markkinoinnista, levityksestä ja laskutuksesta. Flying Lab vastaa täysin pelin kehityksestä, tuesta ja palvelimista.

http://www.burningsea.com/

Muropaketin uusimmat