Piratismi on ongelma – julkaisijoiden vuoksi

14.01.2013 10:00 Juho Anttila

The Pirate Bay

Pelipiratismi on puheenaihe, joka jakaa mielipiteitä. Tunteet kuumenevat, kun toiset puhuvat varastamisesta, toiset taas syyttävät huonoista myyntiluvuista pelien heikkoa laatua. Epic Mickey -studio DreamRiftin perustaja Peter Ong tuo keskusteluun mukaan vaihteeksi uuden näkökulman.

Ongin mukaan piratismi on joka tapauksessa ongelma, jos pelien julkaisijat näkevät sen ongelmana. Piratismin pelko vaikuttaa suoraan siihen, kuinka paljon julkaisijat odottavat pelin myyvän. Liian alhaisiksi jäävät ennusteet johtavat siihen, ettei peli saa rahoitusta.

Peter Ong kertoo, että DreamRift törmäsi tähän ongelmaan konkreettisesti kehittäessään pelejä Nintendo DS -käsikonsolille. Kun kehittäjä yritti myydä peli-ideoitaan julkaisijoille, suurin osa näistä toi keskusteluissa esille huolensa piratismista. Monet julkaisijat kertoivat jopa piratismin olevan pääasiallinen syy sille, miksi peli-idea hylättiin.

Tämän kaltainen ilmiö on ongelma nimenomaan rohkeiden, uudenlaisten pelien kohdalla. Julkaisijat uskovat, että piratismi on harvinaisempaa mainstreamyleisön keskuudessa. Uusi, erilainen ja rohkea peli-idea on jo lähtökohtaisestikin suurempi riski. Kun tällaisen pelin kohderyhmä on vielä se sama, jonka uskotaan harjoittavan eniten piratismia, pettää julkaisijoiden rohkeus helposti.

Huomionarvoista on se, ettei sillä ole edes merkitystä, pitääkö julkaisijoiden näkemys paikkaansa vai ei. Se vaikuttaa joka tapauksessa jo nyt julkaisijoiden toimintaan. Tämä puolestaan vie pelintekijöiltä mahdollisuuksia aidosti uudenlaisten ja innovatiivisten pelien kehittämiseen. Ehkäpä piratismin pelialaa edistävään vaikutukseen uskovien pitäisi keksiä, miten saada myös pelijulkaisijat vakuuttuneeksi tästä ajatuksesta.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

3DS-kehittäjä tarkentaa piratismipuheitaan

Piratismi pelottaa 3DS-kehittäjää

Japanin ankara tekijäoikeuslaki tehosi – levymyynti laski