UUSIMMAT

Pitkä kuiva kausi päättyi: kahden peukun viikko!

24.09.2012 15:00 | Jukka O. Kauppinen

Muistattekos milloin Domessa on annettu viimeksi suosituspeukkuja? Edes sitä yhtä? Mikä peli sai peukun viimeksi?

Siitä on kuulkaas aikaa. Kesällä ilmestyi runsaasti hyviä pelejä, mutta jokseenkin niukalti sellaisia todella upeita ja tiukat peukkukriteerit ylittäviä teoksia. Edellisten peukun löytääkseni minunkin täytyi selata saittia taaksepäin heinäkuulle, jolloin oiva tasoloikka Spelunky sai Lehtoselta suosituspeukun. Kesäkuussa Tero antoi puolestaan peukun Ys: Origin -seikkailupelille ja Miikka Ratchet & Clank Trilogylle. Sitten mennäänkin jo Diablo III:ssa, joskin The Walking Dead -sarjan kaikki episodit ovat olleet täyttä peukkukamaa, vaikka episodipeleissä ei peukkuja jaetakaan yksittäisille episodeille, jos emopeli sen on jo kertaalleen saanut.

Kuten näkyy, peukuttelu on ollut viimeiset viisi kuukautta hyvin, hyvin rauhallista. Vain viisi Suosittelemme-peukkua, joista edellinen heinäkuun alussa eikä yhtään sen enempää elo- kuin syyskuussakaan. Ennen viime viikkoa. Silloin peukuttelu repesi käsistä ja annoimme kaksi suositusta samalle viikolle. Ansaitusti. Ehkäpä tässä kohtaa voisikin sanoa, että lähtölaukaus syksyn pelikaudelle oli todella räväkkä, etenkin kun toinen peukuista meni ison budjetin suurelle hypeteokselle, toinen yhteisörahoituksella luodulle pienelle indiepelille.

 

FTL: Faster Than Light (Mac, PC)

FTL keräsi reippaasti mielenkiintoa jo ennen julkaisuaan, vaikka pelin taustalla ei ollut mitään suurta mainoskampanjaa tai muutakaan hypekoneistoa. Oli vain ilmeistä, että käsillä oli erikoinen ja todella kiehtova peli. Ja kun se vihdoin ilmestyi, tämä mielenkiinto muuttui pakkomielteeksi. Minun kaverilistani on yhtä FTL:ää kaikkien takoessa peliä, pohtiessa IRCissä sen salaisuuksia ja kehitellessä taktiikoita.

 

Borderlands 2 (PC, PlayStation 3, Xbox 360)

Borderlands 2 on täyttä rautaa. Alkuperäinen pelikin oli, mutta jatko-osa parantaa kaikilla osa-alueilla. Pelasin itse arvostelua varten peliä yli 30 tuntia noin puolen viikon sisään, mutta olo ei ole läheskään sellainen, että olisin pelannut kaiken haluamani. Kun peli julkaistaan ja kaverini hankkivat sen, sama proggis alkaa uudelleen moninpelinä.

 

Kesän 2012 kaikki peukkupelit:

Spelunky (Xbox 360)

Ys: Origin (PC)

Ratchet & Clank Trilogy (PS3)

Diablo III (Mac, PC)

Walking Dead episode 1: A New Day (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Mikä kesän peukkupeleistä on sinusta paras?

Katso tilanne vastaamatta

Keskustelu

”Heh, oikoluku Domessa. Okei. :)”

Arvostelut/artikkelit oikoluetaan, mutta uutiset menevät suoraan kirjoittajan päästä typoilla ja ajatusvirheillä höystettynä saitille :)

tv,
jok

”Olisitte vielä torchlight II:n arvostelleet, niin olis kolme peukkua ;)”

Torchlight II:sta on jo saatu ennakkoversio, ja ne ovat Miikalla ja Juholla tsekkailtavana. Guild Wars II:n arvostelu on sekin valmis ja odottaa oikolukua/julkaisua. Joten hyvää on luvassa, pian!

tv,
jok

Äänestyksestä puuttuu vaihtoehto ”Ei mikään”. Muutenkin peleistä puolet sellaisia, joista kuulen ensi kertaa nyt. :)

@1 niinpä, mikähän kumma siiä kestää kun on ollu jo enne borderlandsia pelattavana :/
taas taitaa käydä niin että arvotaan nakki jollekkin tusina maakarille joka ei oo ennen pelejä edes pelannu kuten muutaman kerran on käynyt :/

Olisitte vielä torchlight II:n arvostelleet, niin olis kolme peukkua ;)

Muropaketin uusimmat