PlanetSide 2:n eurojulkaisu meni reisille, jenkeillä kulkee paremmin
Eeppinen avaruusräiskintäMMO PlanetSide 2 julkaistiin vihdoin eilen. Jenkkilässä porukka on pelannut pipo täristen ja kuulemma hauskaa on ollut. Kuulemma, sillä täällä Euroopassa julkaisu oli kaikkea muuta kuin hauskaa.
Pitkän odotuksen jälkeen Sonyn legendaarinen PlanetSide sai eilen vihdoin jatko-osansa. F2P-mallilla julkaistu avaruusräiskintäMMO tarjoaa eeppistä vääntöä tankkien, lentokoneiden ja jalkaväen kera. Betatestaajat ovat kehuneet vuolaasti ja moni odotti hiirikäsi nykien sitä, että julkaisu vihdoin tapahtuisi. Ja sen H-hetken piti olla eilen. Kai se olikin, mutta moni ei sitä Euroopassa huomannut, sillä täällä peli ei niin sanotusti toiminut.
Julkaisun jälkeen valitusta on kuulunut joka taholta, kun pelaajat ihmettelevät lukuisia ongelmiaan ja yrittävät selvitellä niihin mahdollisia ratkaisuja. Ilmeisesti Sonyn eurooppalaisen yhteistyökumppanin serverifarmit pamahtivat päreiksi heti kättelyssä ja siitä aiheutuneet sotkut ovat poikineet paljon pahaa mieltä. Erityisen paljon päänvaivaa ja harmia tuntuu aiheuttavan se, että pelin Steam-versio on nimenomaan se jenkkiversio, eli siinä eivät Euroopassa tehdyt pelitilit toimi, vaikka miten olisi Euroopasta pelin ladannut. ”Näyttää siltä, että EU-pelaajat eivät paljon paskan vertaa tunnu kiinnostavan”, totesi eräs kommentoija nettifoorumilla. Merkittävä markkina-alue jne.
Samaan aikaan saatiin pystyyn myös ensimmäiset kunnon PlanetSide-draamat, kun foorumeilla tapellaan siitä, voiko pelin julkaisun sanoa menneen perseelleen, kun Eurooppa ei päässyt sitä pelaamaan. Arvannette, miten mielipiteet jakautuvat maantieteen mukaan.
Jää nähtäväksi, torpedoiko PlanetSide 2:n rosoinen julkaisu pelin pitkäaikaisen menestyksen vanhalla mantereella, vai toipuuko peli vielä tästä. Toivottavasti, sillä kyllähän se sanalla sanoen huikealta näyttää.
Keskustelu MuroBBS:n puolella käy kuumana, joten ongelmanratkontaa haluavat tai pahaa mieltään purkavat voivat osallistua keskusteluun siellä.
Osallistu keskusteluun
Lue myös
Hideo Kojima kertoo Metal Gear -sarjan historiasta ja MGS: Ground Zeroes -pelistä
Medal of Honor: Warfighter [videoarvostelu] (PC, PS3, Xbox 360)