Uusimmat

PlayStation 3:n Unreal Tournament 3 vetäytyi ensi vuoteen

03.10.2007 13:17 Miikka Lehtonen

Syksyn synkistyessä myös pelaajien naamat laskevat peruslukemille, kun odotetut pelit siirtyvät yksi kerrallaan hamaan tulevaisuuteen. Uusin uhri on Unreal Tournament 3, jonka odotettu PlayStation 3 -versio suoritti taktisen vetäytymisen ensi vuoteen.

Unreal Tournament 3:n tarina on synkkä. Aluksi peliä mainostettiin PlayStation 3 -yksinoikeutena, mutta pian selvisi, että kyseessä oli niin kutsuttu ajastettu yksinoikeus, eli PS3-version piti ilmestyä reilusti ennen ensi vuonna julkaistavaa 360-versiota. Eipä ilmesty, ainakaan Midwayn mukaan, sillä firman uusimmat tiedotteet ilmoittavat pelin siirtyneen ensi vuoden puolelle, eli todella lähelle 360-versiota.

Epic-kiho Mark Rein ei ole vielä valmis luopumaan, vaan piiskaa joukkojaan viimeiseen rynnäkköön vuoden 2007 asemia vastaan. ”Midway tunsi olevansa velvollinen tiedottamaan osakkeenomistajilleen, että peli saattaa mahdollisesti viivästyä”, Rein selitti. ”Meidän tavoitteemme on edelleen julkaista Unreal Tournament 3:n PlayStation 3 -versio tämän vuoden puolella.”

Mikään ei ole kuitenkaan niin varmaa kuin epävarma, sillä Rein pelasi vielä loppuun klassisen ”se on valmis kun se on valmis” -kortin. Odotus siis jatkuu.

Lue lisää eDomesta

Unreal Tournament 2007 – kauniin perinteistä toimintaa PS3:lla

Unreal Tournamentin PS3-versiolle PC-kontrollit

Mark Rein: ”Epic ei tee PS3-yksinoikeuspeliä”