Uusimmat

PlayStation 4 -konsolin hinta pompsahti Kanadassa

17.03.2014 10:00 Juho Anttila

Konsolimarkkinoilla on totuttu yleensä siihen, että uutuuslaitteita myydään alkuvaiheessa kovalla hinnalla, joka sitten laskee mahdolliseti nopeastikin, kun alkuhuuma on ohi. Kanadalaisten pelaajien harmiksi Sonyn PlayStation 4 -konsolin hintakehitys on lähtenyt niin sanotusti väärään suuntaan.

Toronto Sun -lehti kertoo, että PlayStation 4:n hinta on pompsahtanut Kanadassa 50 Kanadan dollarin verran ylöspäin. Uusi ohjehinta on 449.99 paikallista oravannahkaa. Samassa yhteydessä myös PlayStation-kameran ja DualShock 4 -ohjaimen hintaa on nostettu viiden Kanadan dollarin verran. Sekä PlayStation 4 – että Xbox One -pelien hinnat nousivat Kanadassa jo tammikuussa niin ikään vitosella.

Sonyn oman selityksen mukaan hinnankorotus on seurausta muuttuneesta markkinaympäristöstä. Todennäköisin syy korotuksiin on Kanadan dollarin heikentynyt arvo, joka leikkaisi muuten laitemyynnin tuottoja liikaa. Kilpailija Microsoft hyötyy tilanteesta todennäköisesti, sillä firma on ilmoittanut, ettei Xbox One -konsolille olla suunniteltu vastaavia hinnankorotuksia. Tämän lisäksi PlayStation 4 -konsolin saatavuus Kanadassa on tällä hetkellä erittäin heikko, kun taas Xbox One -konsoleita löytyy kaupan hyllyiltä riittämiin.

Lähde: Toronto Sun

Lisää aiheesta

PlayStation 4 rikkoi jo kuuden miljoonan konsolin rajan

Xbox One lähti hinnanalennusten tielle

PlayStation 4 vie yhä Xbox Onea jenkkilässä