Uusimmat

PlayStation 6:sta liikkuu jo huhuja

Kuva: @ Tatu Junni, Muropaketti

31.01.2023 08:22 Muropaketin toimitus

Sony saattaa vaihtaa taktiikkaa tämän konsolisukupolven aikana.

PlayStation 5 on ennättänyt vasta reilun parin vuoden ikään, mutta huhujen kerrotaan liikkuvan jo PlayStation 6:n ympärillä.

Näin ainakin väittää luottovuotaja Tom Henderson, joka ei ole täysin varma, nähdäänkö tällä sukupolvella PS5 Pro -konsolia. Sen sijaan hän kertoo kuulleensa paljon enemmän mainintoja juuri PlayStation 6:sta.

Edellisen konsolisukupolven aikana tehokkaampi PS4 Pro -konsoli julkaistiin noin kaksi vuotta alkuperäisen jälkeen, joten aika olisi siltä osin kypsä myös tuoreimman konsolin päivitykselle. Hendersonin mukaan nykyistäkään konsolia ei ole kunnolla onnistuttu vielä hyödyntämään, mikä laskisi Pro-konsolin todennäköisyyttä.

Luonnollisesti kaikki yllä oleva kannattaa ottaa toistaiseksi vain huhuna, eikä Sony ole maininnut virallisesti sanaakaan niin PS5 Pro – kuin PS6-konsolista.