Uusimmat

Pokeri-automaatti paloina – 80-luvun peliautomaattiklassikko suurennuslasin alla

14.01.2015 13:00 Jukka O. Kauppinen

RAY julkaisi vuonna 1986 erään kaikkien aikojen menestyneimmistä ja onnistuneimmista peleistään. Pokeri oli niin loistava peliautomaatti, että sen kysyntä ylitti pitkän aikaa tarjonnan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelikone oli niin hyvä vehje, että sen tuotoilla on rahoitettu vuosikymmenten mittaan yhtä jos toistakin tärkeää hanketta.

Pokeri sai kuitenkin alkunsa merten takaa, kun RAY:n väki tutustui Amerikassa suosittuihin videopokeriautomaatteihin. Yksi automaatti ostettiin malliksi ja sitten Suomessa ryhdyttiin hommiin. Jenkkikonetta ei kuitenkaan kopioitu sellaisenaan, vaan niin automaatin tekniikka kuin softakin suunniteltiin ja toteutettiin omin voimin. Esimerkiksi laitteen prosessori- ja näytönohjainkortit olivat täysin omaa tekoa.

Pokeri on elänyt pelaajien käsissä ja muistoissa vuosikymmenestä toiseen niin vahvasti, että se on julkaistu juuri uudelleen RAY:n modernien rahapeliautomaattien valikoimaan.

Pelin historiaa käsitellään kattavasti Raymond-sivuston artikkelissa, jonka väki on myös purkanut yhden klassikkoautomaatin palasiksi ja esittelee sen tekniikkaa pikkutarkasti kuvien avulla.

Lue juttu: Raymond, Pokeri –klassikon paluu

Lähde: Raymond.fi

Lisää aiheesta

Luigin kummitusmuuvi: seuraavaksi kolikkopeli

Mario pahiksena! Nintendon kolikkopelistä vuodelta 1982 julkaistiin kaikkien aikojen paras versio – C64:lle!

Neuvostoliittolaisten ohjussukellusvenemiehistöjen luksusta: uima-allas, sauna ja pelihalli

Valven Left 4 Dead –räiskintä muuttui Japanissa kolikkopeliksi