Uusimmat

LucasArtsin rakastettu lonkeroseikkailu tehtiin uudelleen – ja se on yhä huikea

28.03.2016 10:00 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen matkusti ajassa kauas taaksepäin. Ja eteenpäin. Ja sivuttain. Ja näki unia lonkeroista. Purppuroista lonkeroista!

Day of the Tentacle oli oiva kandidaatti HD-uusintaversiota varten, sillä peli tehtiin otolliseen aikaan moista proggista varten. CD-ROMit olivat yleistyneet siinä määrin, että Day of the Tentaclestakin julkaistiin kokonaan puhuttu versio. Vaikka alkuperäinen peli pyöriikin alhaisella 320×200 pikselin resoluutiolla, Lucasartsin graafikot piirsivät kaikki pelin taustat ja hahmot kynällä ja paperilla, mistä ne sitten digitoitiin matalaresoluutioisiksi peligrafiikoiksi. Niinpä potentiaalia oli vaikka mihin, kun kehitystiimillä vielä oli pääsy alkuperäisiin kehitysmateriaaleihin.

Tulokset ovat hieman ristiriitaiset. Lyhyt versio on se, että Day of the Tentacle näyttää siltä, miltä sen muiston ruusuisten lasien läpi muisti aina näyttäneenkin. Taustat ovat nättejä ja Lucasfilmin vinksahtanut sarjistyyli toimii kympillä. Hahmot sen sijaan näyttävät vähän siltä kuin joku olisi lyönyt kehiin jonkun emulaattorista lainatun grafiikkafiltterin ja vähän siistinyt lopputulosta Photoshopissa. En usko, että näin on toki tehty, mutta siltä efekti suoraan sanoen näyttää.

Sekin on hieman ristiriitaista, että hahmoille ei ole tehty uusia animaatioframeja, vaan animaatiot koostuvat yhä verrattain harvoista ruuduista. Nyt resoluutio on vain korkeampi kuin ennen. Itse en tästä piittaa, sillä kuten sanoin, Day of the Tentacle näyttää siltä, miltä se muistojeni grafiikkafiltterin läpi ajettuna aina näytti muutenkin. Mutta nyt siis oikeasti. Jos kuitenkin haluaa nähdä, miltä se peli OIKEASTI vuonna 1993 näytti, yhden napin painallus vaihtaa pelin lennosta alkuperäiseen grafiikkatilaan.

Lue koko arvostelu: Day of the Tentacle Remastered vie yhä täysillä mukanaan (Mac, PC, PS4)

Day of the Tentacle

Lisää aiheesta

10 LucasArts-klassikkoa – mikä oli suosikkisi?

Fanit tekevät Zak McKracken and the Alien Mindbenders –elokuvaa

Grim Fandango Remastered (Linux, Mac, PC, PS4, PSV)

LucasArtsia muistellen – suosikkejamme ja inhokkejamme vuosien varrelta

Ron Gilbert kertoo, miten yksi kaikkien aikojen parhaista seikkailupeleistä tehtiin

Star Wars 1313 – ei voimaa, ei jedejä, vain läjäyttimiä

Star Wars: X-Wing Special Edition (PC)

Tähdet sotivat – miehet kertovat: Star Wars Galactic Battlegrounds

Tähdet sotivat – miehet kertovat: Star Wars: Episode I Jedi Power Battles (2000)