Uusimmat

Prey 2 peruttiin virallisesti vuosien hiljaiselon jälkeen

31.10.2014 15:00 Muropaketin toimitus

Kun Prey 2 julkistettiin vuonna 2011, moni yllättyi iloisesti. Jatko-osa vaisulle perusräiskinnälle näytti kiinnostavalta, joten odotus alkoi. Ja sitten alkoi hiljaisuus. Viimeisten vuosien aikana on huhuttu siitä, että Prey 2 olisi peruttu, mutta virallista tietoa ei ole ollut saatavilla. Ennen kuin nyt.

Bethesda on vihdoin päättänyt vuosien hiljaiselonsa ja vahvistanut, että Prey 2 on peruttu. Toki moni tämän arvasikin, koska pelistä ei ole näkynyt tai kuulunut mitään muutamaan vuoteen, mutta virallinen tieto on aina virallista.

”Uskoimme kyllä peliin, mutta se ei koskaan noussut sille tasolle, mille sen meistä piti päästä. Emme nähneet, että se tulisi menestymään, vaikka saisimme pelin valmiiksi. Prey 2 ei saavuttanut meidän vaatimustasoamme, joten peruutimme sen”, kertoi Bethesdan edustaja.

Harmi, sillä avoimeen maailmaan sijoittuva futuristinen palkkionmetsästys vaikutti todellakin kiinnostavalta ja kivalta. Toivottavasti kehitystiimi pääsee hyödyntämään ideoitaan jossain muussa projektissa.

Lähde: CNET

Muropaketin uusimmat