Uusimmat

Project Eternityn kickstarter onnistui vuorokaudessa, Obsidian nosti panoksia

16.09.2012 13:00 Tero Lehtiniemi

Uutisoimme eilen Obsidianian Entertainmentin Project Eternity-kickstarterista ja sen saamasta melko lupaavasta alusta. Optimismi ei mennyt hukkaan, sillä firman asettama 1,1 miljoonan dollarin tavoite täyttyi hieman yli vuorokaudessa. Pelin julkaisu siis varmistui, mutta Obsidianille kelpaa kyllä lisärahakin.

Firma vietti rahoittajille lähetetyn sähköpostin mukaan koko eilispäivän miettien ns. stretch goaleja, eli uusia rajoja joiden jälkeen pelin sisältö kasvaa. Nyt ne ovat selvillä. 1,4 miljoonalla irtoaa esimerkiksi uusi rotu ja hahmoluokka (vissiin aika kallista toi hahmoluokkien suunnittelu). 1,6 miltsillä sen sijaan irtoaa jo Mac-versio ja uusi juonikaari. 1,8 miljoonaa nettoaa taas uuden rodun, 2,0 miljoonalla pääsee sisustamaan omaa kotia. 2,2 miljoonaa, mikä on selkeästi Obsidianin tavoite, palkintona on kokonaan uusi alue ja ryhmittymä sekä Linux versio (”For the Tarball Knights of Gzippia”).

Muutakin Obsidianilla on mielessä, esimerkiksi pelin PayPal-tukeminen, pelin DRM-vapaus sekä uusia 5 000 dollarin maksuluokkia. Edellinen, kolmeen lahjoittajaan rajoitettu paketti kun myytiin loppuun alta aikayksikön. 10 000 dollarin paketteja, jotka nettoavat mm. pääsyn pelin julkaisupippaloihin ja lautapelisession Obsidianin pääjehujen kanssa, on mennyt kaupaksi tähän mennessä kaksi kappaletta.

Nyt siis varmistettu Project Eternity on luvattu huhtikuuksi 2014, saas nähdä.

Lisätietoja: Project Eternity

Lue myös

Mass Effect 3: Leviathan DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Wii U – Nintendon uusi konsoli peleineen ensitestissä – osa 2

EA oli joskus kiltti piltti, eikä kasvoton megakorporaatio

Mainio avaruusseikkailu FTL ilmestyy tänään