Uusimmat

PS3:n DualShock 3 -ohjain saapuu Suomeen

30.06.2008 12:11 Jukka O. Kauppinen

Sony ilmoitti Amerikan ja Japanin ihmemaissa jo pidemmän aikaa myydyn uuden Dualshock 3 -peliohjaimen saapuvan myös Suomen markkinoille. Pelaaminen saa uutta vauhtia jo aivan lähipäivinä, sillä virallisesti ohjaimen myynti alkaa jo 2. heinäkuuta.

Dualshock 3 korvaa PlayStation 3 -konsolin nykyisen Sixaxis-ohjaimen ja lisää peleihin kauan kaivatun tärinän, jota Sonyn monien lausuntojen mukaan kukaan ei kaipaa saati tarvitse. Monista pelaajista tärinät olivat kuitenkin tärkeämmät kuin padin liikkeentunnistus, joten yhtiö taipui lopulta suunnittelemaan uuden version suositusta ohjainmallistaan, jossa on sekä liikkeentunnistus että tärinät.

Kulissientakaisia bisnesliikkeitä seuranneet voivat toki myös miettiä, että miten suuri osa Sonyn lisenssi- ja patenttiriidoilla on tärinöiden katoamiseen ja paluuseen. Tärinät kun katosivat mystisesti Sonyn riitaannuttua tärinäpatentit omistaneen Immersion-teknologiayhtiön kanssa – ja palasivat yhtiöiden tehtyä rauhansopimuksen viime vuonna.

DualShock 3 -tärinöille löytyy tukea monista jo julkaistuista peleistä, mukaan lukien Resistance: Fall of Man, Gran Turismo 5 Prologue, Haze, Heavenly Sword, Super Stardust HD ja Uncharted: Drake’s Fortune, kunhan konsoli on päivitetty versioon 1.94. Tärinätuen pitäisi löytyä suurimmasta osasta tulevia PS3-julkaisuja.

Padin virallinen myyntihinta on 59,90 euroa, todellinen hinta heilunee myyjäputiikin mukaan 60 molemmin puolin.

Lue lisää eDomesta

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 1. päivä

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 2. päivä

eDomen arvosteluviikko – testissä hurjat 14 peliä

Nyt se on virallista: Diablo III tulee!

Viikon videojysäys: Call of Duty 5, Spider-Man, Aerosmith, Gears of War 2, Bad Company ja paljon muuta

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 4)