Uusimmat

PS3:n myynti kasvaa huimasti (päivitetty)

16.11.2007 16:02 Jukka O. Kauppinen

(päivitetty 17.11.) PlayStation 3:n edullisempi 40 gigatavun malli on kasvattanut pelikonsolin houkuttelevuutta pelaajien silmissä dramaattisesti. Erityisesti Yhdysvalloissa konsolin myynti on moninkertaistunut viime viikkoina.

Loka- ja marraskuun kuluessa PS3:n myyntimäärät ovat kasvanet selvästi erityisesti Yhdysvalloissa. Kun myynti junnasi aiemmin siinä 30-40 000 kappaleen viikkomäärässä, niin nykyään laitteita menee kaupaksi jo yli 100 000 viikossa.

Samaan aikaan PS3 kiitää ylöspäin myös kotimaassaan Japanissa. Kun PS3:n myynti laahasi aikaisemmin pohjamudissa ja Nintendon Wiit kiisivät kaupoista 6:1-suhteessa, onnistui PS3 nousemaan ensimmäisen kerran konsolien myyntilistojen ykköseksi.

Japanissa nähtiinkin myös sellainen ihme, että top 10 –pelilistoille mahtui vaihteeksi Nintendo-pelien rinnalle jotain muutakin. PS3:n Shin Sangoku Musou 5, länsimaisittain Dynasty Warriors 6, kipusi julkaisuviikollaan kymppikärjen toiselle sijalle. Viidennellä sijalla nähtiin saman pelin Xbox 360 –versio. Mahtuipa listalle myös PSP:n Castlevania Chronicles (6.) ja Ratcher & PS3:n Ratcher & Clank Future (10.).

Euroopan myyntitietoja ei ole juuri saatavilla, mutta hajatietojen mukaan 40-gigainen konsoli liikkuu kaupoista aiempia rivakammin täälläkin.

Verkkokauppa.com kuitenkin kommentoi laitteen myyntiä pelikauppias Jason Wardin suulla seuraavasti:

PS3:n myynti on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun hidastempoisen alun jälkeen. Hinnanalennus näyttelee yhtä merkittävää roolia, mutta ainakin Verkkokauppa.comin tapauksessa halvempi 40 gigan malli on jäänyt selvästi 60GB Starter Pack -bundlepakettien varjoon.

Starter Packien myyntilukemat ovat nousseet ennätysvauhtia nelinumeroisiin lukemiin ja tällä vauhdilla joulupukki jakelee aattona vain hyvää mieltä. Paremmilla sisuskaluilla varustettu konsoli kahden pelin ja ohjaimen ryydittämänä ovat myynnin perusteella huomattavasti huokeampaa 40 Gt -versiota houkuttelevampi ostos.

Sonyn toimitusjohtaja Howard Stringerin mukaan PlayStation 3 on saavuttanut nyt käännekohdan, jonka myötä Sony Computer Entertainmentin on paljon helpompi hengittää jatkossa.

Harkitsetko PS3:n hankkimista? Mikä painaa vaa'assa eniten?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat