PS4-konsoli ostetaan, koska ”siinä on parempi resoluutio”

26.02.2015 21:00 | Jukka O. Kauppinen

Tutkimusyhtiö Nielsen on selvittänyt miksi ihmiset ostavat eri konsoleita. Tulokset saattavat tuntua hieman yllättäviltä. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että PlayStation 4 –konsolissa on parempi resoluutio ja siten parempi kuva kuin kilpailijoiden konsoleissa? En minäkään, mutta nytpä tiedätte.

Yhdysvaltalaiskuluttajista tehdyn tutkimuksen mukaan kaikkein tärkein syy PlayStation 4 –konsolin ostamiseen oli näet se, että konsolissa on suurempiresoluutioinen kuva kuin muissa konsoleissa. Pelit näyttävät siten paremmilta ja silleen. Tärkeää oli sekin, että laitteella voi katsoa Blu-ray-elokuvia, pelejä on paljon ja sen prosessori on nopeampi kuin muissa konsoleissa.

Xbox One –konsoleita puolestaan ostettiin siksi, että se oli Xbox. Ja että konsoli on niin innovatiivinen ja sen prosessori on nopeampi kuin muissa konsoleissa.

Wii U:ta on puolestaan perusteltu erityisesti konsolin hauskuudella, muksupelaamisella, edullisella hinnalla, yhteensopivuudella ja yksinoikeuspeleillä. Mario, kenties, mm?

66 prosenttia PS4:n ostajista omisti entuudestaan PS3:n. Xbox Onen ostajista 76 prosentilla oli aiemmin Xbox 360 ja Wii U:n ostajista kokonaiset 86 prosenttia omisti myös Wiin. Nintendon fanit ovatkin kaikkein uskollisimpia omalle brändilleen, mikä ei varsinaisesti yllätä.

Lähde: No Stranger to the (Video) Game: Most Eighth Gen Gamers Have Previously Owned Consoles

Lisää aiheesta

Konsolikisa on vielä auki, mutta PlayStation 4 vie mediataistelua 

Konsolitko pulassa? Uudet laitteet myyvät huimasti edeltäjiään paremmin 

Seuraavaa Borderlandsiä ei nähdä vanhoilla konsoleilla 

Konsolisodat USA: PS4 voitti vuoden, Xbox joulun