Uusimmat

Pystyyn haukuttu kohupeli tuli uudelleen myyntiin 12 vuoden jälkeen

26.05.2022 13:23 Muropaketin toimitus

Vuoden 2006 totaaliseksi roskapeliksi tuomittu Sonic the Hedgehog on jälleen saatavilla, tosin tuskinpa sitä moni ostaa.

Sonic on nyt pinnalla Sonic the Movie 2:n menestyksen sekä tulevan pelikokoelman myötä. Mutta kukaan tuskin odotti, että yksi kaikkein haukutuimmista Sonic-peleistä tekisi yhtäkkiä paluun.

Comic Book kuitenkin kertoo, että vuonna 2006 ilmestynyt Sonic the Hedghehog on jälleen ilmestynyt digitaalisesti myyntiin Xboxin kauppapaikalle. Peli ilmestyi aikanaan Xbox 360:lle ja PS3:lle, eikä se ole ollut saatavilla 12 vuoteen.

Tuttavallisesti nimellä Sonic ’06 tunnettu peli sai ilmestyessään murskaavat arviot, ja sen keskiarvo Metacriticissä on vain 43-46 alustasta riippuen. Peli haukuttiin kaikesta mahdollisesta ääninäyttelyä ja kontrolleja myöten, ja sitä pidetään yleisesti Sonic-sarjan surkeimpana julkaisuna.

Lisäksi hämmennystä herätti esimerkiksi Sonicin ja ihmisprinsessan välille kirjoitettu romanssi. Myöskään pelin tummanpuhuvasta tyylistä ei juurikaan pidetty.

Suomen Xbox-kaupasta peliä ei näytä löytyvän, eikä pelin paluulle myyntiin ole mitään erityistä selitystä. Nykyisistä pelialustoista Sonic 06:tta voi edes teoriassa pelata vain Xboxeilla takaperin yhteensopivuuden ansiosta.

Alta näet pelin alkuperäisen E3-trailerin.