Uusimmat

Quantum Breakin PC-version voi ostaa vain Windows Storesta

15.02.2016 16:20 Jukka O. Kauppinen

Microsoftin viime viikon iloiset uutiset suomalaisen Quantum Break -pelin tulevasta PC-versiosta saivat ilahtuneen vastaanoton, mutta heti perään tarjolla on hienoinen kylmä suihku. Pelin digilatausversio ei näet tule myyntiin de fakto -kauppapaikaksi kasvaneessa Steam-kaupassa, vaan sillä edesautetaan Windows 10 -käyttöjärjestelmän oman kauppapaikan käyttöastetta.

Toisin sanoen: Quantum Breakin voi ostaa vain Windowsin omasta Store-kauppapaikasta.

Microsoftin logiikka on sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä Store löytyy vakiona kaikista Windows 10 -koneista ja yhtiö haluaa lisää vipinää kauppapaikalle. Samalla kuitenkin tämä rassaa ja syvältä, sillä kamoon, Steam on kuitenkin se jotakuinkin virallinen kauppakanava. Se paikka, josta porukka kerää myös saavutukset, vertailee pisteitään kaveriensa kanssa,

Eikä kannata paljoa haaveilla, että peliä nähtäisiin GOG.comissa tai GamersGatessakaan.

Joten muutaman kuukauden kuluttua sitten nähdään, jotta nielaisevatko Remedy-fanit tuskansa ja lainaavat Microsoftille luottokorttiaan.

Lisää Quantumista voi lukea vaikkapa täältä:

Lisätietoja: http://remedygames.com/

Lisää aiheesta

Pelikopteri #019 – sarrrrjoja ja seikkailuja

Quantum Break on tv-tähtien pelijuhla – mutta vasta 2016

Quantum Breakkia pelattiin ja…

Xbox-pomo joutui keskelle Quantum Break -Twitter-myrskyä

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat