Uusimmat

Rakas Redlynx: haistakaa pitkä, teitte taas liian hyvän pelin

19.04.2012 15:10 Jukka O. Kauppinen

Muistan liiankin elävästi miten elämäni pirstaloitui Trials HD -pelin ilmestyttyä. Sen kirotun pelin oivallinen tapa näyttää kaverilistan tuttujen aikaansaannokset suoraan peliruudulla ja pistetilastoissa ensin innosti, sitten yllytti ja lopulta pakotti meikäläistäkin yrittämään maanisesti entistä parempia ennätyksiä.

Nyt samaa huumetta piikitetään suoneen uudestaan. Kaksin käsin. Trials Evolution näet julkaistiin eilen ja voi herrankiesus miten hyvä peli se onkaan. Kaikesta päätellen puolet Suomen pelialasta on jumahtanut sen pariin ja aika iso osa kavereistakin viihtyy ihan liikaa sen parissa.

Haistakaa siis pitkä, Redlynx. Eilisilta meni kirosanojen ja naurunröhähtelyjen parissa, sitten lopulta käsiin koski ja mieli oli musta, kun en vain pärjännyt en sitten millään Tobbanan ennätyksille. Eikä tästä työpäivästäkään meinaa tulla mitään, kun vain haluaisin kotiin pörräämään.

Peliä muuten myytiin ensimmäisen päivän aikana yli 100 000 kappaletta. Aika kova!

Lainataan tähän vielä virallistakin PR-hypeä:

Kotimaisen RedLynx-pelistudion Xbox 360:lle kehittämä Trials Evolution on huippuhitti Trials HD:n uusi ulottuvuus. Murtaudu varastorakennuksista ulkomaailmaan: koe päivän ja yön vaihtelu, mutkittelevat ajolinjat ja näyttävät maisemat. Moninpeli herää eloon omassa olohuoneessasi tai Xbox LIVEssä. Rakenna omat ratasi pelin rataeditorilla tai lataa toisten pelaajien tekemiä ratoja uudesta Track Centralista. Mukauta pyörää ja kuljettajaa upeilla varusteilla ja ainutlaatuisilla osilla. Nauti innovatiivisista taitopeleistä, aja haamukuskeja vastaan, päihitä ystäviesi pisteet ja paljon muuta! Älä missaa pähkähullua menoa!

Sairrraaaan kova ja hauska peli. Ja niiiiiin raivostuttava, kun ei vain osaa. Trials EVO, todellakin. Vihaan teitä, Redlynx.

Lisätietoja: http://www.redlynx.com/trials-evolution

Keskustelua pelistä: Trials Evolution (Xbox 360)

 
Lisää aiheesta

RedLynx revittelee Trials Evolutionilla – luvassa jotain ihan älytöntä

Trials HD (Xbox 360)

Niin se tekee myös nyt, kun Trials-sarja tekee debyyttinsä Xbox 360:lla. Moni odotti PC:n Trialsin kepoista uudelleenlämmittelyä, mutta Redlynx on pelin hengen mukaisesti tähdännyt korkeammalle. Tuloksena on eräs Xbox Liven parhaista peleistä.

Lue myös

Borderlands 2 -ensikosketus – isompi, laajempi ja parempi

Irtopäitä, demoneja ja talutettavia tyttöjä: NeverDead

Kilpailu: Keskustele omaksesi Kid Icarus: Uprising

Tom Clancy’s Ghost Recon: Future Soldier – haastattelu – teimme todellisen spec ops -pelin

Muropaketin uusimmat