Uusimmat

Rakenna oma vuoristorata – sitten testaa onko siitä mihinkään – arvostelussa Screamride

08.03.2015 12:00 Jukka O. Kauppinen

JOK tykkää vuoristoradoista  kovasti. Niinpä Screamride-vuoristoratailu löysi innokkaan testaajan, vaikka peli nyt ei ihan ollutkaan sitä mitä ensin osasi odottaa.

Viimeinen kolmannes on vuoristoratojen rakentelua. Peli tarjoaa sekä runsaasti kenttäaihioita, jotka pelaaja voi ensin rakentaa loppuun ja sitten hurauttaa läpi. Täysimittaisen rataeditorin puolella voi lisäksi rakentaa omia vuoristoratojaan aivan nollapisteestä. Aika helppoa hommaa, mutta näpertämiseen ja viimeistelyyn voi upottaa aikaa pohjattoman kauan.

Pelin pyhän kolminaisuuden osaset täydentävät hyvin toisiaan, vaikka etenkin Screamrider-vuoristoratailu ja Demolition Expert -tuhotila ovatkin kaksi täysin erilaista, toisiinsa millään tavalla liittymättömiä pelejä. Mutta tätä ideoiden kaheliutta ja mielikuvituksellisuutta ei voi kuin ihailla, etenkään siinä vaiheessa kun demolitionissa seuraa silmät ymmyrkäisinä rakennusten kaatuilua toisensa päälle ja ketjureaktioiden leviämistä. Ah sitä tuhon orgiaa. Tosin maristaan nyt siitä, että kamera tempautuu kuulan perästä laajempaan katastrofiseurantatilaan liian äkkiä. Kuula olisi yhä matkalla tuhojaan tekemään, mutta pelin mielestä tämä oli jo tässä, nyt vain enää seurataan tapahtumia. Monesti tämä harmittaa, kun tähtäimessä on jo seuraava maalitaulu.

Lue koko arvostelu: Screamride (Xbox 360, Xbox One)

Lisää aiheesta

Elite-kehittäjältä huvipuistosimulaattori 

Ensin ylös, sitten alas – vuoristoratojen historiaa

Päät pyörälle – huvipuistosimulaattori Rollercoaster Tycoon 3DS:lle 

Rollercoaster Tycoon 3: Soaked! (pc) 

Thrillville (PS2, Xbox) 

Muropaketin uusimmat