Uusimmat

Rakettiautofutis on kerännyt jo yli 10 miljoonaa pelaajaa

25.02.2016 14:38 Miikka Lehtonen

Psyonixin Rocket League on selkeitä PlayStation Plus -ilmaispelivalikoiman menestystarinoita. Ennen julkaisuaan jonkin verran näkyvyyttä saanut autofutispeli räjähti suuren yleisön tietoisuuteen PlayStation Plus -kuukautensa aikana. Kun peli sitten julkaistiin myöhemmin PC:lle ja alkuvuodesta Xbox Onelle, se on myynyt erinomaisen hyvin.

Psyonixin tilastojen mukaan pelillä on yli 10 miljoonaa pelaajaa, joista kuusi miljoonaa nappasi pelinsä PlayStation Plus -palvelun kautta. Tämä on toki hieman ristiriitainen juttu, sillä vaikka Sony toki hyvittääkin ilmaispeleiksi valittujen teosten julkaisijoille rojaltteja jokaisesta latauksesta, rojaltit eivät ole yhtä suuria kuin myynnistä saatavat rahat olisivat. Toisaalta en usko, että kuusi miljoonaa pleikkaristia olisi päätynyt peliä ostamaan, joten hankalapa näistä on sanoa.

Mutta se on varmaa, että PlayStation Plus -peliksi päätyminen muutti Psyonixin suunnitelmia pelin suhteen. Kun yhtälö oli yllä kuvatun kaltainen, tiimi päätti tukea peliään sitten reippaasti DLC:llä, sekä ilmaisella että maksullisella. Viimeisen vajaan vuoden aikana julkaistut lisäautot ja kosmeettiset tuunakkeet ovatkin tiettävästi myyneet ihan kivasti.

Niinpä Psyonixin talous alkaakin olla tämän menestyksen myötä aika tukevalla pohjalla ja tiimi voi luottavaisin mielin kehittää seuraavaa peliään. Hyvä homma!

Niin — ja jos ketään kiinnostaa, Steam Spy -myyntitarkkailimen mukaan pelillä on Steamissa noin 2,7 miljoonaa omistajaa, eli reilu miljoona Xbox-peluria on myös hypännyt autofutiksen ihmeelliseen maailmaan viimeisten viikkojen aikana, pelin saatua vihdoin Xbox One -versionsa. En ole vahvoista myynneistä mitenkään hämmästynyt, sillä Rocket League on erinomainen peli ja nauttii pelaajayhteisön rakkaudesta. Domen lukijatkin äänestivät sen viime vuoden parhaaksi moninpeliksi.