Uusimmat

Ratchet & Clank -pelejä rakastetaan mutta elokuva saa kylmää kyytiä

03.05.2016 20:30 Jukka O. Kauppinen

Videopeleihin pohjautuvat elokuvat ovat mokanneet teattereissa useammin kuin onnistuneet. Valitettavasti PlayStation-konsoleilla seikkaileva Ratchet ja Clank putosivat epäonnistujien kerhoon.

Viime viikonloppuna Yhdysvalloissa teattereihin saapunut elokuva on tiemmä mokannut sekä sisällöllisesti että rahallisesti. Leffa keräsi ensi-iltaviikonloppunaan pikkuruiset 4,8 miljoonaa dollaria lipputuloina, kun samaan aikaan ykkösenä jatkoi Viidakkokirja, joka keräsi samana viikonloppuna 42 miljoonaa.

Ratchet & Clankin budjettia ei ole paljastettu, mutta liekö sillä niin väliä. Monet pelifanit ovat ärtyneet sekä kaksikon kuvauksesta leffakankaalla että ylipäätään sen tarinankerronnasta.

Katsojien mukaan vitsit ovat joko huonoja tai ne pilataan, ja vaikka pelit ratsastavat vahvasti huumorilla, elokuva ei tavoita samaa henkeä. Draaman kaari puuttuu ja näsäviisailla hahmoilla on vain yksi luonteenpiirre. Tilanteet putoavat useammin ”ärsyttää niin pirusti” -lokeroon kuin oikeasti ”kivaa katsottavaa” -osastoon.

Toki elokuva onnistuu paikoin fanipalvelussakin, ja sisäpiirin vitsejä riittää. Mutta silti, kokonaisuus on paikoin jopa ruma, viimeistelemätön ja enimmäkseen mitäänsanomaton. Ikävä kyllä elokuvaan tuskin julkaistaan päivityksiä.

Kuulostaa siis vähän siltä, että leffan voisi käydä katsomassa vain jos on tosifani tai on muuten vain tylsää. Mitään henkeäsalpaavaa kokemusta ei liene luvassa.

Lähteitä: Kotaku, Ars Technica

Lisää aiheesta

Arvostelussa 13 Ratchet & Clank -peliä – mikä on sinun suosikkisi?

Ratchet & Clank reboottaa hienosti rakastetun klassikon (PS4)

Ratchet & Clank Trilogy (PS3)

Ratchet & Clank: Into the Nexus (PS3)