Remnant 2:n pelivideo keskittyy koirakavereihin – karvaturrit ovat kovia vastustajia
Kuva: © Gearbox Publishing
Remnant 2 on Gunfire Gamesin käsialaa, ja pelin julkaisee kesän mittaan Gearbox Publishing.
Uusi Remnant 2 -traileri keskittyy esittämään yhtä pelin arkkityypeistä, The Handleria, joka taistelee koirakumppaninsa kanssa vihollisia vastaan. The Handleria kuvataan jokapaikan höyläksi, jonka kykyihin kuuluvat liikkumisen ja parantamisen nopeuden parantaminen. Lisäksi hahmo voi nostaa puolustuksen ja hyökkäyksen voimakkuutta.
Uudesta videosta selviää, että Remnant 2:ssa koirat eivät menetä henkeään pysyvästi, vaan ne voi kätevästi elvyttää silittämällä niitä. Pelaajan muut kumppanit sen sijaan kuolevat lopullisesti, jos niitä ei paranna tietyn ajan sisällä.
Remnant 2 on jatkoa vuonna 2019 saataville tulleelle Remnant: From the Ashesille. Toimintaroolipeli tulee kesällä PlayStation 5:lle, Xbox Series -konsoleille ja PC:lle. Lisätietoja pelistä löytyy sen Steam-sivuilta.
LUE MYÖS: Rakastetun Borderlandsin pelikannen valitsi koira: ”Olimme kaikki menneet hulluiksi”