Uusimmat

Resident Evil Villagen järjestelmävaatimukset eivät onneksi ole aivan kamalaa katsottavaa

22.03.2021 16:59 Muropaketin toimitus

Resident Evil Village tulee toivottavasti olemaan mahdollisimman pelottava kauhupeli. Järjestelmävaatimukset eivät onneksi ole aivan kamalaa katsottavaa.

Kuten kerroimme aiemmin, suositun kauhupelisarjan seuraavan osan kimppuun päästään viimein 7. toukokuuta, jolloin peli julkaistaan PC:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Series X/S:lle sekä PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Konsolialustojen välillä tuetaan sukupolvien ylitse, joten PS4-version ostajat saavat samalla ilmaisen PS5-version ja sama koskee myös Xbox-konsoleita.

Village jatkaa jossain määrin Resident Evil 7:ssä alkanutta tarinaa, mutta pelisarjan aiemmista osista tuodaan mukaan muun muassa varusteiden rakentelu, aseiden kustomointi ja sen myötä tavaratilan järjestely. Vihollisten luvataan olevan niin ikään entistä monipuolisempia ja vaanivat pelaajaa eri tavoin. Hyökkäyksen lisäksi myös puolustus ja pakeneminen ovat oikeita vaihtoehtoja kohtaamisille.

Pelin PC-version järjestelmävaatimukset ovat kohtuulliset eikä pelaamiseen tarvita aivan markkinoiden uusinta pelikonetta. Järjestelmävaatimukset näyttävät PC Gamerin mukaan tältä:

Minimivaatimukset:

  • OS: Windows 10 (64 bit)
  • Prosessori: Intel Core i5-7500 | AMD Ryzen 3 1200
  • Keskusmuisti: 8 GB RAM
  • GPU: NVIDIA GeForce GTX 1050 Ti 4GB VRAM | AMD Radeon RX 560 4GB VRAM
  • DirectX: Version 12
Suositellut vaatimukset:
  • OS: Windows 10 (64 bit)
  • Prosessori: Intel Core i7 8700 | AMD Ryzen 5 3600
  • Keskusmuisti: 16 GB RAM
  • GPU: NVIDIA GeForce GTX 1070 | AMD Radeon RX 5700
  • DirectX: Version 12