Uusimmat

Resident Evilin luoja haluaa ohjata uuden pelin

04.02.2022 13:06 Muropaketin toimitus

Resident Evilin ja monien muiden hittipelien kehittäjä Shinji Mikami haluaa tehdä vielä yhden pelin.

Pelikehittäjä Shinji Mikami tunnetaan paitsi Resident Evil -sarjan luojana, myös muun muassa Dino Crisisin ja Vanquishin pääkehittäjänä. Reilu vuosikymmen sitten hän perusti oman pelistudionsa Tango Gameworksin, jolta on pian ilmestymässä kauhu-henkinen toimintaroolipeli Ghostwire: Tokyo.

Uutuuspeli ei ole Mikamin ohjaama, eikä hän ole toiminut minkään projektin pääkehittäjänä sitten vuoden 2014 The Evil Within -kauhupelin. Tuoreessa haastattelussa Mikami kuitenkin kertoi VG24/7:lle, että hän haluaisi ohjata ”vielä yhden pelin”.

Tähän tosin julkaisija Zenimaxin tuottaja puuttui toteamalla, että ”emme halua sanoa sen olevan hänen viimeinen pelinsä”. Lisäksi tuottaja selvensi Mikamin sanoja sen verran, että Tango Gameworksin seuraava projekti ei ole sekään Mikamin ohjaama.

Näyttää siis siltä, että Shinji Mikami haluaa ohjata vielä yhden pelin urallaan, mutta sellaista ei tulla näkemään pitkään aikaan.

Ghostwire: Tokyo, jossa Mikami toimii vastaavana tuottajana, ilmestyy 25. maaliskuuta PC:lle ja PlayStation 5:lle.

Muropaketin uusimmat