Uusimmat

Retropelaamiselle omistettu Retro Gamer –lehti – hyvää luettavaa pelisedille

27.02.2008 11:12 Jukka O. Kauppinen

Työmatkaillessani kirjakaupan hyllystä sattui silmään mielenkiintoinen lehden kansi – eikä nimikään lehteä pilannut. Millainen on lehti, jonka kannessa on Elite-avaruusalus ja nimenä Retro Gamer?

Lehti on tietysti mainio, mitäs muutakaan!

Uusimmassa numerossa on muun muassa laaja ja mielenkiintoinen haastattelu David Brabenista ja tietoa Elite-pelin historiasta eri versioineen. Oikein toimivaa. Kaikenlaisten muiden retrojuttujen lisäksi lehdessä on myös arvosteluja sekä ihka aidoista retropeleistä että uudemmista julkaisuista, joissa on riittävästi retrohenkeä ja perinteitä.

Lisäksi esimerkiksi peliteollisuuden historiaa ja tapahtumia syynäävät laajat erikoisartikkelit nostavat jopa kateuden pisaran otsaan. ”Ettäs kehtaavat kirjoittaa näin mielenkiintoisia juttuja.”

Tilaaminen Suomeen on hitusen kallista, 70 puntaa eli noin 90 euroa on kohtalaisen tiukka hinta 13 numerosta. Mutta jos aihe kiinnostaa, niin kyllä tämä lehti on hintansa väärti. Jos haluat oveloida, niin lehden 30 ensimmäistä numeroa on tallennettu DVD:lle ja yli 3000 sivua retrojuttuja irtoaa vain 20 punnalla, postikuluineen siinä 30 eurolla. Hyvä diili, väittäisin.

http://www.retrogamer.net/

Lue lisää eDomesta

eDomen kadonneet arkistot palaavat verkkoon

eDomen kadonneet arkistot palaavat verkkoon osa 2

eDomen kadonneet arkistot palaavat verkkoon osa 3

eDomen kadonneet arkistot palaavat verkkoon osa 4

MSX:n paluu? One Chip MSX on vapaasti ohjelmoitava retromikro

Rakastatko pelejä? Oletko pelitietoguru? Todista siis pelitietämyksesi

Tiedekeskus Heurekaan peliautomaattimuseo

Voi Atari! Klassikkopelien ystävät kasasivat todellisen retroilun kultakaivoksen

Muropaketin uusimmat