Uusimmat

Rock Band 4:n myynnit eivät tainneet olla kummoisia

09.02.2016 11:00 Miikka Lehtonen

Viime vuosi jäi kirjoihin yllättävänä muovisoitinpelien paluuna. Sekä Rock Band että Guitar Hero tekivät comebackinsa vuosien hiljaiselon jälkeen. Kun bändipelit viimeksi hallitsivat maailmaa, niitä puskettiin ulos sellaisella volyymillä, että yleisön kyllästymispiste ylitettiin muutamaankin otteeseen. Anekdoottina mainittakoon vaikka, että Yhdysvalloissa paikalliset kierrätyskeskukset eivät ota vastaan muovisoittimia edes ilmaiseksi. Niitä on niin valtavat pinot, eivätkä ne liiku mihinkään.

Niinpä moni olikin hieman skeptinen sen suhteen, miten hyvin pelit myisivät, siitäkin huolimatta, että molemmat olivat kyllä peleinä ihan hyviä ja itse pidin Guitar Hero Livestä todella kovasti. Varsinaisia myyntilukuja ei vieläkään ole saatavilla, mutta jotain kertonee se, että Rock Band 4:n julkaissut ja sen muovisoittimet valmistanut Mad Catz on päivää ennen viime vuoden talouslukujensa ilmoittamista vaihtanut johtoaan. Sekä hallituksen puheenjohtaja, firman toimitusjohtaja että vanhempi varatoimitusjohtaja ovat saaneet lähteä.

Rock Band 4 oli firmalle valtava satsaus ja monet puhelivat ennakkoon siihen tyyliin, että joko Rock Band 4 lähtee liitoon tai Mad Catz uppoaa. Jää nähtäväksi, onko totuus ihan näin karu, mutta mistään hirveän suuresta menestyksestä tällaiset vaihdokset eivät kieli.

Lähde: IGN