Uusimmat

Roolipelitalon konkurssissa paloi satoja miljoonia, rikossyytteet kuitenkin kaatuivat

03.08.2016 12:30 Jukka O. Kauppinen

Peliala on joskus värikästä, joskus likaista. Isolla rahalla pystytetty jenkkiläinen 38 Studios aiheutti kaatuessaan värikkään JA likaisen sotkun, jota on setvitty oikeusasteissa jo useamman vuoden ajan.

38 Studios törsäsi reippaasti paitsi riskisijoittajien rahoja, myös veronmaksajilta saamiaan tukidollareita. Baseball-legenda Curt Schillingin, fantasiakirjailija R.A. Salvatoren ja muiden rahamiesten vuonna 2006 perustama yhtiö avasi konttorinsa tukiaisten ja verohelpotusten houkuttamana Rhode Islandin osavaltiossa, ja käyttikin sitten rahojaan kaksin käsin. 133 miljoonaa dollarilla ehätti valmistua vain yksi peli, EA:n julkaisema Kingdoms of Amalur: Reckoning. Lisäksi firma oli työstämässä toista seikkailua, morppi Project Copernicusta, mutta rahat ja rahoittajien sietokyky tyssähti ennen kuin peli ehätti valmistua.

Yhtiön kaatumisen syyksi epäiltiin tosin muutakin kuin vain bisnestaloudellisia haasteita. Ainakin Rhode Islandin osavaltion kurvernööri Lincoln Chafee puukotti firmaa aktiivisesti selkään vuosikausia. Hän oli pelistudion ja osavaltion välisen rahoitussopimuksen äänekäs vastustaja, joka teki osavaltion korkeimmalle vallankäyttöpallille noustuaan parhaansa yhtiön tuhotakseen. Mikäs siinä, varmistetaan että rahat menevät roskiin ja alueelle synnytetyt uudet työpaikat katoavat.

Vähemmän yllättäen 38 Studiosin tuhoa on vatvottu tutkijoiden ja oikeusasteiden käsissä, mutta Yhdysvaltain rikosoikeuden päätöksen mukaan yhtiön toiminnassa ja tuhossa ei ole havaittu rikollisia tekoja. Konkurssista on kuitenkin nostettu myös siviilioikeudellinen kanne, jonka käsittely on yhä kesken.

Lähde: GamesIndustry

Lisää aiheesta

Mikäli loppusyksy ei aiheuttanut vielä suoranaista roolipeliähkyä, on Reckoning kiva ja miellyttävä vaihtoehto. Siltä vain odotti hieman enemmän kovan tekijäryhmän johdosta, joten lopputulos on tietyllä tavalla pettymys. Hyvä peli, mutta näillä eväillä olisi toivonut jotain paljon, paljon parempaa.

Kingdoms of Amalur: Reckoning (PC, PS3, Xbox 360)

 

38 Studios
38 Studios konkurssissa
  • 08.06.2012 19:45
Kaikki jutut aiheesta

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat