Uusimmat

Rust-kehittäjä julkisti uuden pelin – fanit suuttuivat

29.07.2014 13:00 Juho Anttila

Rust

Facepunch Studiosin Rust on ollut melkoinen hitti DayZ-johdannaisista tykkäävien fanien parissa. Olisi luullut, että kun studio julkistaa myös uuden mielenkiintoisen peliprojektin, pelaajat hurraisivat. Toisin kävi, sillä Riftlight-nimen saanutta värikästä räiskintäpeliä tervehdittiinkin varsin kriittisin äänenpainoin.

Syy tähän ei ole se, että peli vaikuttaisi huonolta. Sen sijaan fanit ovat olleet huolissaan Rustin kohtalosta. Rust nimittäin ei ole vielä valmis, vaan peliä myydään yhä Steamin Early Access -palvelun kautta. Facepunch Studiosin suuntaan onkin virrannut melkoinen määrä palautetta, jonka ydinsisältönä on pettymys siihen, että studio laittaa paukkuja uuteen peliin vaikka vanhakin on vielä kesken.

Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä, että kyse on ylireagoinnista. Facepunchia vetävän Garry Newmanin mukaan Rustia ei suinkaan olla hylätty, vaan pelin kehitys jatkuu entisellään. Eikö studiolla saisi olla useampaa projektia käynnissä yhtä aikaa, Newman kysyykin blogikirjoituksessaan. Samassa yhteydessä mies toteaa, että Facepunchilla on tällä hetkellä työn alla yhteensä neljä peliprototyyppiä, joista Riftlight on vain yksi.

Newmanin mukaan vain 0,04 prosenttia Rustin tuotoista menee tänä vuonna uusien peliprototyyppien kehittämiseen. Vaikka lukema olisi suurempikin, ei tämä silti olisi väärin, sillä Rustia ei suinkaan olla rahoitettu esimerkiksi Kickstarterin kautta. Näin ollen esimerkiksi Early Access -myyntien kautta saatuja rahoja ei suinkaan olla korvamerkitty nimenomaan Rustin kehittämiseen, vaikka pääosa rahasta käytetäänkin tällä hetkellä juuri tähän.

Tapaus kertoo, jos ei muuta, niin sen, etteivät pelaajat ehkä oikein sisäistä aivan täysin sitä, mistä erilaisissa uusissa rahoitusmalleissa on kyse. Rajanveto sen välillä, milloin kyse on ennakkotilauksesta ja milloin taas eräänlaisesta sijoituksesta ei aina ole kovin yksiselitteistä.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Garry’s Mod tienasi 30 miljoonaa – Rust ajoi silti ohitse

Rust rikkoi miljoonarajan

Selviytymisseikkailu Rust hylkäsi zombit