Uusimmat

Sarjamurhaaja on saatava kiinni, vaikka haudan takaa – Murdered: Soul Suspect

02.10.2014 21:00 Jukka O. Kauppinen

Heikki Takala matkaili haudantakaisissa maailmoissa selvitellessään sarjamurhaajan jättämää ruumisvanaa. Mutta kuinka etsiväntyö sujuu kummituksena?

 Ronan on kokenut parempiakin päiviä, vaikka niitä tuskin on ollut montaa. Kelkkansa kääntänyt instituutioiden kasvatti kokee loppunsa jahdatessaan sarjamurhaajaa, joka pitää hänen rauhallista kotikaupunkiaan pelon vallassa. Juttu on kuitenkin saatava päätökseen, ja Ronan jättää nopeasti maallisen majansa jatkaakseen jutun ratkomista hengen muodossa.

Tarina on hakenut inspiraatiota film-noirista, vaikkakaan se ei ole aivan sieltä parhaasta päästä. Ronan on kieltämättä onnistunut antisankari hämyisellä menneisyydellään sekä one-linereita suoltavalla kommentaarillaan. Maailma on täynnä kohtalokkaita naisia sekä kurjia ihmiskohtaloita, mutta kirjoituksen taso ei osaa aivan välittää näitä tunteita kotisohvalle asti. Teemat itsessään ovat useaan kertaan kierrätettyjä ja varsin itsestäänselviä. Ronan kohtaa pian kuolemansa jälkeen meedion tyttären joka pystyy näkemään hänet. Yhdessä he ratkovat sarjamurhaajan mysteeriä joka vie Ronanin läpi puuduttavien minipelien sekä satunnaisten neronleimauksien, aina laimeaan loppuun saakka.

Lue koko arvostelu: Murdered: Soul Suspect (PS3, PS4, PC, Xbox 360, Xbox One)

Lisää aiheesta

Blackwell Epiphany (PC) 

Gabriel Knight: Sins of the Fathers 20th Anniversary Edition –ennakko (Mac, PC) 

Sherlock Holmes vs. Jack the Ripper (PC, Xbox 360) 

Tesla Effect: A Tex Murphy Adventure (Mac, PC) 

The Raven: Legacy of a Master Thief (PC) 

Muropaketin uusimmat