Uusimmat

Selviytymispeli Pacific Drive sai ominaisuuden, jota on odotettu jo pitkään

Kuva: Kepler Interactive

17.09.2024 16:29 Muropaketin toimitus

Outoon autoilu- ja selviytymispeli Pacific Driveen on lisätty ominaisuus, jonka ansiosta peli houkuttelee aiempaa enemmän.

Uuden Drive Your Way -päivityksen ansiosta Ironwood Studiosin aiemmin tänä vuonna julkaistusta Pacific Drive -pelistä voi tehdä huomattavasti helpomman tai jopa masokistisen vaikean. Haastavaksi koettu, mutta Steamissa erittäin hyviä arvosteluja saanut peli heittää auton rattiin kummalliseen maailmaan, jossa piilee vaaroja kaikkialla.

Päivityksestä on kertonut Eurogamer.

Mukana on seitsemän valmista asetusta, kuten esimerkiksi Joyride, joka pitää pelin perusasetukset mukana, mutta vähentää esimerkiksi keräilyn ja rakentamisen tärkeyttä.

Nuclear Journey sen sijaan levittää kaiken päälle kuolettavaa säteilyä. Iron Wagon -asetus puolestaan tekee pelaamisesta hyvin vaikeaa, lisäksi se poistaa tallennustiedoston, jos pelissä kuolee.

Säädettäviä asetuksia on yhteensä 50 kappaletta.