Uusimmat

Shadow Complex löi XBLA-ennätykset

01.09.2009 11:16 Jukka O. Kauppinen

eDomen peukuttama Xbox 360 -toimintatasoloikkaseikkailu Shadow Complex on voittanut puolelleen myös pelaajakansan sydämet. Se on näet lyönyt kertalaakista kaikki aiemmat XBLA-pelipalvelun myyntiennätykset.

Erinomainen toimintaseikkailu yhdistelee taitavasti klassishenkistä tasoloikkaa hyvään pelisuunnitteluun, toimintaan, seikkailuun ja hieman räiskintäänkin. Innovatiivinen teos löysikin jo ensimmäisen viikon aikana kodin yli 200 000 pelaajan konsoleilta. Ja nämä siis pelimyynteinä, ei demoversion latauksina.

Menestys onkin varmasti omiaan rohkaisemaan sekä Microsoftia että pelikehittäjiä luomaan Xbox Live Arcadelle yhä laajempia pelejä. XBLA:han kärsi pitkään pelien suorastaan naurettavista kokorajoituksista, joita on onneksi löysennetty nyttemmin urakalla. Näin pelikehittäjillä on nyt mahdollisuus luoda näyttäviä ja kookkaita huipputeoksia digitaalilevitykseen, joiden myötä voimme ehkä viimeinkin haudata ne kaameat kolikkopelikäännökset Huitsin Nevadaan.

Myös mainio kotimainen taitopeli Trials HD myi ensimmäisen viikkonsa aikana muikeasti, ilmeisesti yli 150 000 kappaletta.

Lisätietoja: http://www.xbox.com/en-US/games/s/shadowcomplexxbla/

Lisää aiheesta

Shadow Complex (Xbox 360)

Vaikka Shadow Complex on pelinä uusi, se on juuriltaan ei vanha, vaan klassinen. Metroid ja Castlevania ovat nimiä, jotka herättävät wanhan koulukunnan pelaajissa suuria tunteita ja palavaa intoa aina kun joku ilmoittaa kehittävänsä sarjoissa uusia pelejä.

Tätä on viime vuosina tapahtunut harvemmin ja harvemmin kun jopa nämä klassisen 2D-tasohyppelyn vakionimet ovat siirtyneet 3D-aikaan. Mutta ei se mitään, kun vanha siirtyy reserviin, nuoret miehet tarttuvat tämän aseisiin ja jatkavat taistelua, joskus jopa niin, ettei niiden tarvitse hävetä vertailussa esikuviinsa.

Lue myös

Champions Online osa 3: Hellgate London ja miten siinä kävikään

eDomen arvosteluviikko: Champions Online, Operation Flashpoint: Dragon Rising, Stalin vs. Martians, Wii Sports Resort, Wolfenstein

Mass Effect 2 samaan aikaan PC:lle ja Xbox 360:lle

Nuo nuoret: nehän ryyppäävät kerosiinia, rikkihappoa, SCUMMia…

Tricia Helfer StarCraft II:een