Uusimmat

Sid Meierin siivet lennättävät nyt Tyynenmeren sotataivailla

05.08.2014 10:00 Jukka O. Kauppinen

Lentokoneet, sotalentokoneet ja Sid Meierin sotalentokoneet. Mikä voisi olla parempaa? Leevi Rantala raportoi Sidin siiviltä:

Kyseessä on taktinen sotapeli, jossa 1-4 pelaajan ohjastamaa pilottia ottaa yhteen aika lailla samankokoisten vihollislaivueiden kanssa. Välillä vastassa voi olla muutama pilotti enemmän tai vähemmän, mutta pääasiassa mennään tasapainoisilla joukkueilla.

Pelissä on neljä kampanjaa, joissa seurataan joko Yhdysvaltojen tai Japanin armeijan tai laivaston taisteluja. Mukana ovat kaikki suuret meritaistelut, joten pelaajat pääsevät kokeilemaan taitojaan muun muassa Midwayn, Tarawan ja Guadalcanalin taivailla. Kampanjat on edelleen jaettu neljä tehtävää käsittäviin taisteluihin, joiden aikana omia koneita ei voi kunnostaa lainkaan. Tämä pakottaa pelaamaan varovaisesti ja käyttämään eri pilotteja, sillä runsaasti vahinkoa kärsineellä koneella ei kannata suunnata taivaalle.

Neljä kampanjaa erilaisine taisteluineen kuulostaa paperilla hyvältä, mutta tosiasiassa mukana on vain kaksi erilaista kampanjaa, jotka voi lentää molemmilla osapuolilla. Lisäksi niiden välillä ei ole suuria eroja, sillä kaikissa pyörivät samat perustehtävät. Välillä saatetaan omaa pommittajaa, tiedustelukonetta tai muuta konetta. Sitten ammutaan alas vihollisten vastaavat. Useimmat tehtävät ovat luokkaa “x vihollisässää haastaa meidät taisteluun, ammu ne alas”. Ja vaikka kyseessä olisi pommituslento, niin helpoin tapa läpäistä se on ampua alas kaikki viholliset. Pitkissä sessioissa samanlaisten lentojen tahkoaminen puuduttaa.

Lue koko arvostelu: Sid Meier’s Ace Patrol: Pacific Skies (iOS, PC)

Lisää aiheesta

Gary Grigsby’s Eagle Day to Bombing The Reich (PC)

Panzer Corps: Allied Corps (PC)

Sid Meier’s Ace Patrol (iOS, PC)

Muropaketin uusimmat