Uusimmat

Sims 4:ssä ei ole uima-altaita tai vauvoja – EA joutui selittelemään

08.07.2014 14:15 Jukka O. Kauppinen

Sims-pelaajayhteisö on huimaa porukkaa. Aikaansaavaa, aktiivista ja myös äänekästä. Sims 4 –pelin esittelyn jälkeen EA joutuikin joidenkin hampaisiin, kun kävi ilmi ettei peli sisällä vauvoja tai uima-altaita. Virtuaalisten perheiden opastajille tämä oli karmeaa kuultavaa.

EA päätyikin selittämään päätöksiään Sims-sivustollaan. Yhtiön kehittäjien mukaan Sims 4:ssä on niin paljon uutta teknologiaa ja säätämistä, ettei peliin yksinkertaisesti voida laittaa julkaisussa kaikkea mahdollista. Osa jutuista täytyi pudottaa tässä vaiheessa pois, että kehittäjät voivat keskittyä tärkeimmän sisällön tekemiseen ja viilaukseen.

”Vauvojen sijaan päätimme mennä syvemmälle simeihin ja tehdä heistä tunkeikkaampia, uskottavampia ja touhukkaampia”, EA:n Rachel Franklin kertoo.

Lisää Sims 4:stä Sims-blogista, tuosta alta:

Lisätietoja: Sims 4, What’s Out and What’s In

Lisää aiheesta

E3Dome: The Sims 4:n simit ovat älykkäämpiä, herkempiä ja tunteellisia 

Komediakultaa: arvostelu sai pelitalon perse-einarin raivoihinsa, seuraavassa jutussa pitäydyttiin faktoissa 

The Sims 4 on kielletty lapsilta – ainakin Venäjällä 

The Sims 4 vuonna 2014 

Muropaketin uusimmat