Uusimmat

Sisäinen draama uhkaa lamauttaa mittavaa julkista tukea nauttivan pelijärjestön

22.03.2013 15:39 Jukka O. Kauppinen

Suomen elektronisen urheilun liitto rämpii parhaillaan muhevassa sisäisessä riidassa. Vaikka pelaaminen onkin mukava harrastus, niin päällisin puolin näyttää siltä, että sen ammattimaisempaa lähestymistapaa hakeva liitto kaipaisi myös vähän ammattimaisempaa lähestymistapaa järjestötoimintaan. Enimmäkseen nuorista miehistä koostuvan liiton hallitus ja organisaatio tuntuisi kaipaavan myös pehumaisen isällistä johtoa, jossa asioihin suhtaudutaan rauhassa ja järjen kanssa, eikä suinkaan epävireisesti sooloillen.

Päivitys: SEUL ry:n varapuheenjohtaja Erkka Jouste lähetti täsmennyksiä, jotka löytyvät alta päivitys-merkinnöillä varustettuna.

Suomen elektronisen urheilun liitto on ajautunut syvään kriisiin. Liitto räpiköi uimataidottamana uimahallin syvässä päässä uimavalvojan seurustellessa hyvännäköisen blondin kanssa. Kriisistä nousemiseen liitto tarvitsisi nyt vahvaa johtajaa tai johtoa, joka pystyisi ottamaan vastuun liitosta.

Sett.fi

SEUL ry:n sisäinen draama on sitäkin vakavampaa, että liitto edustaa käytännössä omaa elektronisen urheilun piiriä laajempaa pelaamisen kokonaiskuvaa virallisille tahoille. Liitto esimerkiksi nauttii vuonna 2013 60 000 euron avustusta Opetusministeriöltä. Muilta tahoilta saatavien avustusten kera liiton saama julkinen tuki nousee tiemmä 100 000 euron tuntumaan.

Liitto suunnittelee myös omaa pelaajataloaan, joka olisi liiton avustusrahoilla pyörittämä pro-pelaajille tarkoitettu harjoittelukeskus. Liiton pelitalo-projektin vetäjä on kuitenkin jättänyt eroanomuksensa liiton hallituksesta. SEULin pelitalo ei liity mitenkään Helsingin kaupungin suunnittelemaan Nuorisoasiainkeskuksen Pelitaloon.

Eilinen liittohallituksen kokous on mahtanut olla aika mahtava, kun sen seurauksena myös yksi Suomen eSportsin valtahahmoista Petri ”Procyon” Hämälä päätti jättää eroanomuksensa. Hämälä on todella tärkeä palanen liiton suunnitelmia. Olihan hänelle uskottu valtaosa käytännön työstä, kuten IeSF-karsintojen järjestelyt, Pelitalon perustaminen, Gaalaillan suunnittelu ja pelaajille suunnitellut lounget tapahtumissa. Nyt tämä henkilö vilkuttelee iloisesti katsomosta, kun jäljelle jääneet liittohallituksen jäsenet, puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja selvittelevät välejään. Popcornit mukaan Petri! Toisaalta tämän kaltaiset työt voisi toimivassa liitossa antaa myös toiminnanjohtajan tehtäväksi.

Sett.fi

Päivitys – SEULin vastine (SEUL alleviivaa, että Helsingin kaupungin Pelitalo ja SEULin Pelaajatalo eivät liity toisiinsa): Sett.fi -blogin kautta tullut harmittava muotovirhe on Pelitalosta puhuminen. SEUL ry:llä on vireillä Pelaajataloprojekti, ettei asiaa todella sekoiteta Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen Pelitaloon.

Vaikka SEUL ry tulkitsisikin toimivansa ennen kaikkea eSportsin hyväksi, tekee yhdistyksen saama mittava taloudellinen tuki siitä suurennuslasilla seurattavan mallinuken koko suomalaisesta pelimaailmasta. Jos yhdistys jatkaa sähläämistään ja munaa toimintansa, on muiden kotimaisten pelialan toimijoiden erittäin vaikea saada tulevaisuudessa tukea toimintaansa kunnilta tai valtiolta. Järjestöt joutuvat myös tekemään entistä enemmän töitä peliyhteisöjen kolhiintuneen maineen korjaamiseksi.

Erikoiseksi tilanteen tekee sekin, että harvankos kerran sitä yhdistyksillä on erimielisyyksiä. Ne tosin ratkaistaan perinteisesti oman väen kesken, lain ja sääntöjen mukaan. SEUL ry nosti kuitenkin kissan pöydälle, avasi keskinäiset riitansa suurelle yleisölle ja rahoittajilleen, sekä samalla kompastui omaan nokkeluuteensa osoittamalla, että yhdistys aikoo toimia työsuhdelainsäädännön vastaisesti toiminnanjohtajan erottamissuunnitelmillaan.

Päivitys – SEULin vastine: Lainvastaisesti ei ole aiottu alunperinkään toimia, vaan pohjalla on ollut esitys toiminnanjohtajan työsuhteeseen liittyvästä asiasta (irtisanomisesta). Lopullinen päätös asiasta oli, kuten lausunnostamme (http://seul.fi/lausunto_liittohallitukselta/, johon myös te viittasitte) selviää, että toiminnanjohtaja jatkaa tehtävässään. Korostamme Suomen lain mukaan toimimista kaikissa asioissa.

Näinkö eSportsista rakennetaan osa suomalaista kulttuuri- ja urheilumaailmaa? Tuskin.

Hyvät SEULin hallituksen jäsenet, yhdistyksen jäsenet, pelaajat ja muutkin. Nyt: olkaa aikuisiksi. Täältä sivusta seurattuna toiminta vaikuttaa ES-jonnejen mesoamiselta, jossa toimitaan ja hutkitaan ensin, ja vasta sen jälkeen mietitään. Homman pitää toimia juuri toisinpäin. Nyt tarvitaan pehumaista johtajuutta ja harkintakykyä, jossa rakennetaan yhdessä eSportsin tulevaisuutta, eikä keskinäisiä valtapelejä ja koheltamista.

Muistakaa, että pelaatte kovilla panoksilla. Jos möhlitte, toista tilaisuutta ei enää tule.

Tarkempaa kuvausta tapahtumien kulusta voi lukea täältä: Kuka johtaa SEUL?

SEUL ry on kutsunut koolle ylimääräisen liittokokouksen, joka järjestetään huhtikuussa.

Päivitys – SEULin vastine: Liittokokousta ei myöskään kutsuta koolle ”draaman” syystä, vaan kyse on Patentti- ja rekisterihallituksen ehdottamien sääntömuutosten hyväksymisestä.

Lisätietoja: Kuka johtaa SEUL?

Lisätietoja: Muutoksia liittohallituksessa

Lisätietoja: Lausunto liittohallitukselta

Kuva: SEUL ry

Lisää aiheesta

Suomen lainsäädäntö uhkaa tulevia LANeja

Miehemme maailmalla, näin Koreassa

Pro-pelaajat perustivat elektronisen urheilun liiton