Sly Cooperin uusi seikkailu Domen arvostelussa

20.03.2013 21:45 | Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen on tykännyt kovasti Sly Cooper –pelisarjasta. Mutta miten käy, kun Sly-kaverimme matkaileekin ihan uuden tekijäfirman ohjastamana?

Sitten parin, kolmen tunnin pelailun jälkeen on aika hypätä eteenpäin ja hymy hyytyy pari pykälää. Seuraava alue kun tuntuu grafiikkavaihdosta lukuun ottamatta kovin samanlaiselta. Viholliset ovat ulkoasuaan lukuun ottamatta ihan samanlaisia kuin ennenkin ja viimeistään tässä vaiheessa huomaa, että niitä vastaan taisteleminenkaan ei ole kovin hauskaa.

Myös ne ennakkoon mainostetut, Slylle lisäkykyjä antavat puvut ovat pienoinen pettymys, sillä niillä kaikilla on omat päivänselvät käyttötarkoituksensa, joiden ulkopuolella ne ovat sangen turhia. Ja niinpä niitä käytetään vain sitten tietynlaisten ja väkisin mukaan tungettujen puzzlejen ratkomiseen. Tuntuukin vahvasti siltä kuin Sanzarolla olisi riittänyt hyviä ideoita yhteen alueeseen, mutta sitten niitä pirulaisia tarvittiin peliin viisi kappaletta.

Eiväthän ne kaikki toki tasapaksua huttua ole. Varsinkin myöhemmin vastaan tuleva Robin Hood –kenttä on sangen hurmaava ja hauska, mutta sitä ennen pitää kyntää aika monta tuntia väsymyksen pellossa. Ongelmaa pahentaa se, että kaikki alueet tuntuvat pari tehtävää liian pitkiltä. Ne kyllä tuntuvat poikkeuksetta huipentuvan todella hauskoihin, monimutkaisiin ja oivaltaviin tehtäviin, mutta näihin kliimakseihin päästäkseen täytyy aina viettää vähän turhan paljon aikaa tehden jotain vähemmän hauskaa.

On pelaajasta itsestään kiinni, haluaako laskea bonukseksi vai miinukseksi sen, että tarinatilassa pelataan vuoron perään kaikilla hahmoilla. Itse olen vähän kahden vaiheilla, sillä en missään vaiheessa innostunut Bentleyn kömpelöistä stealth-tehtävistä tai Murrayn kankeista tappelukentistä kovin paljon. Jos suurempi prosentti pelistä olisi vietetty Slyn saappaissa, pisteetkin olisivat ehkä korkeammat ja hymyni leveämpi.

Lue koko arvostelu: Sly Cooper: Thieves in Time (PS3, PS Vita)

Lisää aiheesta

Sly 3: Honor Among Thieves (PS2)

Sly Trilogy (PS3)