Uusimmat

Sonic 4 saa kuin saakin toisen episodinsa

03.01.2012 11:28 Miikka Lehtonen

Muistatko vielä Sonic 4:n? Vuonna 2010 ilmestyneen ladattavan pelin piti olla Sonic-episodipelien ensimmäinen osa. Ja sitten tulikin hiljaista. Kun väliin julkaistiin vielä kokonaan uusi Sonic-peli, moni epäili jo, että episodisuunnitelmat oli kuopattu vähin äänin. Mutta tutkimattomat ovat Segan tiet, sillä sieltähän se Episode 2 tulee.

Sega todellakin yllätti koko peliyleisön julkaisemalla aivan puun takaa Sonic 4 Episode 2:n trailerin. Traileri itsessään ei kerro paljon mitään, mitä nyt lupaa, että Tails-kettu liittyy taas mukaan kuvioihin. Ja kertoo sen, että Episode 2 ilmestyy vuonna 2012. Kun Sonic 4 Episode 1 kuitenkin ilmestyi vuonna 2010, voidaan taas todeta, että episodijulkaisut eivät ihan onnistuneet Segalta. Huonomminkin voisi toisaalta mennä, kuten Half-Life-fanit voivat kertoa.

 

Siinä sitä traileria. Nyt käynnissä onkin jännittävä epäonnistuneiden episodisarjojen kisa. Kumpi ehtii ensin: Half-Life 2 Episode 3 vai Sonic 4 Episode 3?

Lue myös

Äänestä: Valitse vuoden 2011 parhaat pelit

Pelitoimituksen vuoden pelit: hänet haluaisimme kaveriksi, lopu jo, lauantaintappajat, nähty!, lupauksen lunastaja, visuaalit

Professor Layton: Spectre’s Call (DS)

Toimituksen suosikkipelit -vuodelle 2011