Uusimmat

Sony ampui PlayStation 4:ää koskeneen huhun alas

23.01.2022 21:00 Muropaketin toimitus

Aiempi huhu kertoi, että Sony olisi alun perin ollut aikeissa lopettaa PlayStation 4:n tuotannon vuoden 2021 lopussa, mutta sen sijaan yhtiö olisi lisännyt PlayStation 4:n tuotantomääriä PlayStation 5:n saatavuusongelmien keskellä. Huhu on osoittautunut molemmilta osin perättömäksi.

Sonyn edustajan Nlabille antaman kommentin mukaan yhtiö ei ollut aikeissa lopettaa PS4:n valmistusta vielä tässä vaiheessa. Toisaalta konsolin tuotantomääriä ei ole myöskään nostettu PS5:n kehnon saatavuuden keskellä. Näin koko huhu on täysin tuulesta temmattu.

Olisi ollut erikoista, mikäli Sony olisi lopettanut PS4:n tuotannon jo nyt. Esimerkiksi PS3-konsolia valmistettiin vuoteen 2016 saakka, vaikka PS4 tuli markkinoille jo vuonna 2013.