Uusimmat

Sony ei aio osallistua ensi vuoden E3-messuille

16.11.2018 12:47 Muropaketin toimitus

Sony on ollut mukana E3-messuilla siitä saakka, kun se lähti mukaan konsolikisaan. Nyt se on ilmoittanut, ettei sitä nähdä ensi vuoden E3-messuilla.

Ensi vuoden E3-messut tulevat olemaan sarjassaan jo 25. pelialan odotetuin tapahtuma. Sony oli osana messuja ensimmäistä kertaa silloin, kun se julkisti PlayStationin. Siitä saakka Sony onkin osallistunut jokaiseen E3-messuun, joissa se on pitänyt lehdistötilaisuuden sekä esitellyt herkkujaan itse messujen puolella.

CBR-sivusto osaa kertoa, että Sony on paljastanut Polygon-julkaisulle jättävänsä ensi vuoden E3-messut kokonaan väliin. Sonyn mukaan se on etsimässä uusia ja tuttuja tapoja olla yhteyksissä omaan pelaajakuntaan. Ei ole selvää miksi Sony on päättänyt toimia näin.

Lisäksi Sony on vahvistanut, ettei se aio järjestää tänä vuonna PlayStation Experience -tapahtumaa, jossa sillä on ollut tapana mainostaa uutta rautaa ja pelejä.

Sony on ainoa iso pelialan tekijä jota ei nähdä ensi vuonna E3-messuilla. Microsoft ja Nintendo ovat kertoneet olevansa sitoutuneita pelimessuille osalistumiseen, ja isäksi esimerkiksi Activision, Bethesda ja Epic Games aikovat pitää messuilla omat tilaisuutensa.

Muropaketin uusimmat