Sony: PlayStation 3:lla edessään vielä pitkä ja menestyksekäs elämä

09.02.2013 17:00 | Juho Anttila

Muistattehan vielä, kuinka Sony on julistanut PlayStation 3 -konsolin elinkaaren venyvän hurjan pitkäksi ja konsolin jaksavan vielä, kun aika on ajat sitten jättänyt kilpailijoiden tuotteista? Firman seuraavaa konsolia odotellaan jo tälle vuodelle, mutta mieli ei silti ole muuttunut tämänhetkisen lippulaivan suhteen.

Yrityksen talousjohtaja Masaru Kato kertoo, että PlayStation 3:lla on edessään vielä monta hyvää vuotta. Lisäksi mies muistuttaa, että Sony on saavuttanut pisteen, jossa se ei enää menetä rahaa jokaisen myydyn konsolin myötä. Tosin firman viimeisintä tulosta katsoessa on pakko todeta, ettei se sitä rahaa nyt varsinaisesti ansaitsekaan.

Sonyn näkemys perustunee suurelta osin edellisen konsolisukupolven kokemuksiin. PlayStation 2 oli suvereeni markkinajohtaja, jolle menestyi hyvin pitkään uuden sukupolven konsolien julkaisun jälkeenkin. Pelikenttä on kuitenkin aivan erilainen nykyisen konsolisukupolven kohdalla, joten arvioita PlayStation 3:n tulevasta menestyksestä ei kannata laskea edellisestä konsolista kerättyjen kokemusten varaan.

Myös myyntiluvut kertovat yrityksen ongelmista. PlayStation 2 – ja PlayStation 3 -laitteiden yhteenlasketut myynnit tippuivat edellisvuoteen verrattuna 7,4 miljoonasta laitteesta 6,8 miljoonaan myytyyn konsoliin. PlayStation 3 ei siis ole kyennyt paikkaamaan nyt jo aivan viimeisiään vetelevän PlayStation 2:n hiipuvia myyntejä.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Sonyn pommijoulu: voitot putosivat 86% edellisvuodesta

Lisää PlayStation 4 -huhuja: eurojulkaisu vasta ensi vuonna

Wall Street Journal: PlayStation 4 paljastetaan tässä kuussa, julkaistaan syksyllä

Muropaketin uusimmat