Uusimmat

Sony rämpii – pomoporras luopuu taas bonuksistaan

14.05.2014 14:30 Juho Anttila

Sony se ei vaan tunnu pääsevän kuiville talousongelmistaan. Kuten aiemminkin on jo ennustettu, elektroniikkajätti naaraa yhä niin sanottua turskaa sellaista tahtia, että vähän kovempaakin fanipoikaa hirvittää. Kuten aiemminkin, myös tällä kertaa firman johto kantaa huonosta tuloksesta henkilökohtaista vastuuta.

Sony-pomo Kazuo Hirai aikoo jälleen luopua kaikista bonuksistaan. Tämän lisäksi Hirai leikkaa palkkansa puoleen. Joukko muitakin Sonyn pomoportaan jäseniä seuraa esimerkkiä. Firman taloutta ei tällaisilla leikkauksilla toki pelasteta, mutta eleellä on silti terve symboliarvo.

Sony ilmoitti jo aiemmin myyvänsä PC-liiketoimintansa kokonaan pois. Valoa tunnelin päähän valaa myös PlayStation 4 -konsolin hyvä menestys. Vaikka uutuuskonsoli on myynyt jo yli 7 miljoonaa kappaletta, ollaan silti kaukana firman konsolibisneksen kultakausista. Vaikka PlayStation-myynnit yltäisivät Sonyn tilivuoden aikana 20 miljoonaan kappaleeseen, jää konsoliosasto silti 45 prosenttia ennätystuloksestaan.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Huhupartio: tässä ovat Sonyn E3-lehdistötilaisuuden yllätykset

Sony hankkiutuu eroon PC-bisneksistään, miljarditappio tulossa

Xbox One myi 5 miljoonaa – PlayStation 4 myy silti yhä nopeammin