Uusimmat

Sony saattaa jatkossa antaa PlayStation 4 -käyttäjien vaihtaa PlayStation Network -tunnuksensa

13.02.2018 21:36 Muropaketin toimitus

Tulevaisuudessa PlayStation 4:n omistajat saattavat kyetä vaihtamaan PlayStation Network -tunnuksensa.

Sony on vahvasti vihjannut, että se antaa PlayStation 4:n omistajien vaihtaa PlayStation Network -tunnuksensa. Ominaisuutta on kovasti kyselty sen julkaisusta saakka vuodesta 2013, mutta sitä ei ole syystä tai toisesta ikinä lisätty pelikonsolin järjestelmäpäivityksiin.

Laitteistojätti on uudessa käyttäjätutkimuksessaan pohtinut mahdollisuutta lisätä PSN:iin ominaisuus, joka antaa käyttäjien vaihtaa tunnuksensa. Eikä ainoastaan vain kerran, vaan lukuisia kertoja ja aivan ilmaiseksi – puolen vuoden välein.

Vanhan PSN-nimimerkin vaihtaminen takaisin onkin haastavampaa, sillä sitä varten pitää ottaa suoraan yhteyttä Sonyn asiakaspalveluun.

Sony ei myönnä, että jatkossa nimimerkin vaihtaminen olisi mahdollista, mutta tiedostaa ominaisuudelle olevan kysyntää.

“Emme voi luvata varmaksi, että tämä ominaisuus tulee osaksi PlayStation Networkia, mutta kuuntelemme käyttäjien mielipiteitä”, kertoo Sony.

Muropaketin uusimmat