Uusimmat

Sony sulki PlayStation-firmansa, perusti uuden

26.01.2016 11:24 Jukka O. Kauppinen

Sony on sekoittanut viihdekorttipakkansa uusiksi ja perustanut uuden yhtiön, joka yhdistää kaikki aiemmat PlayStation-peliviihdettä sisältäneet Sony-firmat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Sony Computer Entertainment ja Sony Network Entertainment yhdistyivät Sony Interactive Entertainment LLC (SIE) -yhtiöksi.

Bisnesjärjestelyjen takana tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi PlayStation-konsolikehitys, pelikehittäjät ja -julkaisijat, virtuaalitodellisuusvirittäjät sekä Sonyn erilaiset nettiviihdepalvelut ovat nyt saman katon alla.

”Muutos tarkoittaa myös sitä, että panostamme PlayStationiin entistä kovemmin”, Sonyltä kehaistaan.

”Yhdistämällä PlayStationin rauta- ja softapuolet, sisällöt ja verkot SIE:stä tulee vahvempi kokonaisuus, jolla on selvät tavoitteet PlayStation-bisneksen kasvattamiseksi”, ynnää sonypomo Andrew House.

House on myös uuden SIE-yhtiön toimitusjohtaja.

Sony Computer Entertainment perustettiin vuonna 1993 ensimmäisen PlayStation-konsolin myötä. Sony Network Entertainment avasi ovensa 2010 ja on sittemmin operoinut muun muassa Sony-konsolien PlayStation Store -palvelua, PlayStation Plussaa, PlayStation Now -striimauspalvelua, PlayStation Vue -pilvipalvelua, PlayStation Video -videovuokraamoa ja PlayStation Music -musapalvelua.

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat