Uusimmat

Sony työstää PlayStation 4:lle MP3- ja CD-tukea

13.11.2013 17:30 Teemu Viemerö

Viime kuussa Sony sai ihmisiltä niskaansa tulta ja tulikiveä sen vuoksi, ettei yhtiö tarjonnut PlayStation 4 –konsolillaan tukea MP3-musiikkitiedostoille tai edes CD-levyille. Nyt Sony tiedottaa, että mieli on muuttunut ja musiikkitoistoa aiotaan sittenkin tukea.

Sonyn saaman vihapalautteen taustalla oli ennen kaikkea epäilys siitä, että yhtiö haluaa pakottaa  pelaajat yhtiön omaan Music Unlimited -palveluunsa. Music Unlimited on Sonyn vastine Spotifylle.

Sonyn Worldwide Studiosin johtaja Shuhei Yoshida yllättyi reaktiosta ja kertoi, ettei tämä ollut suunniteltua saati kieroa taktikointia.

”Oli todella suuri yllätys kuinka paljon löytyi ihmisiä, jotka intohimoisesti välittävät asiasta. Emme tosiaan tarkoituksellisesti ajatelleet niin, että pelaajat kirjautuisivat palveluumme jättäessämme kyseiset ominaisuudet pois. Olimme keskittyneet enemmän peliominaisuuksiin. Joistakin ominaisuuksista jouduttiin luopumaan tiukan julkaisuaikataulun vuoksi.”

”Emme todellakaan ajatelleet asioita liittyen MP3- tai CD-tukeen. Ajattelimme, että toteutamme ne tulevaisuudessa. Emme varautuneet tähän, koska ihmiset eivät yleensä puhu näistä ominaisuuksista. Jotkut ihmiset jopa raivostuivat ja uhkailivat ennakkotilausten peruuttamisilla. Japanilaiset teknikkomme kuitenkin hoitavat asiaa parasta aikaa,” Yoshida kertoi Giant Bombin podcastissa.

Lähde: Eurogamer, Sony is working to add MP3 and CD support to the PS4

Lisää aiheesta

Foliohatut esille, myös PS4 voi vakoilla pelaajia

Laitepornoa: PlayStation 4 vähän fiinimmässä unboxing-videossa

PS4:n äänikomennot ovat julkaisun aikaan rajoittuneita

Sony pisti PlayStation 4:n palasiksi – katso miltä konsoli purettuna