Sonyn peittelee Vitan myyntilukuja
Sonyn tuoreahkon Vita-käsikonsolin maailmanvalloitus on lähtenyt liikkeelle vähintään yhtä takkuillen kuin viime vuonna julkaistun Nintendon 3DS:n, jonka tilanne tosin koheni myöhemmin huomattavasti. Takkuilusta antaa osviittaa myös se, että tuoreessa tilinpäätöksessään Sony on peitellyt Vitan myyntilukuja.
Ensimmäisen vuosineljänneksen tilinpäätöksessään Sony on nimittäin niputtanut molemmat käsikonsolinsa yhteen. Yhteensä 1,4 miljoonan myydyn Vitan ja PSP:n määrästä on suoralta kädeltä vaikea arvioida kuinka suuri osuus pilkkahintaan myytävillä PSP:illä on.
Maalaisjärki tietenkin sanoo, että jos Vitan myyntiluvut olisivat mairittelevia, ei firma todennäköisesti olisi päätynyt tällaiseen ratkaisuun.
3DS:n tapaus todisti, että tökkivä alkutaival ei kuitenkaan vielä anna osviittaa konsolin menestyksestä. Vita on teknisesti pätevä laite, ja ehkä pelivalikoiman kasvaessa myös myyntiluvut muuttuvat päivänvaloa kestäviksi.
Lähde: VG24/7
Lue myös
Blaze Sega Mega Drive Ultimate Handheld – 18 klassikkoa tv-pelinä