Uusimmat

Star Citizen on kerännyt jo yli 161 miljoonaa dollaria joukkorahoituksella

16.10.2017 22:13 Muropaketin toimitus

Star Citizenin julkaisupäivä ei ole vieläkään tiedossa, vaikka peli on kerännyt jo yli sata miljoonaa dollaria joukkorahoitusta.

Avaruussimulaattori Star Citizenin saaga jatkaa kasvamistaan, vaikkei pelillä ole vieläkään olemassa konkreettista julkaisupäivää. Peli aloitti jo vuosia sitten joukkorahoituskampanjan, kun sellaiset olivat vielä uusinta uutta, ja vanhan koulukunnan avaruussimulaattori tuntui monelle houkuttavalta sijoituskohteelle.

Nyt peli on kerännyt jo yli 161 miljoonaa dollaria joukkorahoituksella, vaikka sen alkuperäisen julkaisupäivän piti olla kolme vuotta sitten. Monet kampanjaan osallistuneet ovat päässet kokeilemaan pelin alpha-versiota ja ovat ilmeisesti olleet vakuuttuneita näkemästään, vaikka jotkut ovat vaatineet rahansa takaisin, kun julkaisupäivää ei tunnu kuuluvan. Kehitystiimi on tosin ollut koko ajan avoin tekemisistään kertomalla tulevista päivityksistä sekä julkaisemalla videoita tulevista muutoksista.

Viimeisin suuri päivitys keskittyy avaruusaluksen ohjaamoon, kuten äskettäin julkaistusta videosta hyvin näkee.

Kuten mainittu, pelin julkaisupäivästä ei ole mitään käsitystä – jos sellainen edes koskaan koittaa. Jos ja kun peli julkaistaan, se ilmestyy ensin pc:lle ja linuxille.