Uusimmat

Star Citizenin tekijäpoppoota myllerretään – potkuja ja organisaatiomuutoksia

19.08.2015 17:00 Jukka O. Kauppinen

Tähän mennessä jotakuinkin kaikista deadlineistaan myöhästynyt avaruussimulaatio Star Citizen marssii kohti julkaisuaan, ainakin Cloud Imperium -kehittäjästudion mukaan. Skeptikot ovat katsoneet prosessia viime kuukausina aina vain synkempien lasien läpi, mutta kehittäjien mukaan kaikki on ihan okei ja peli etenee, vaikkakin hitaammin.

Siinä samalla tarjolla on sekä hyviä että huonoja uutisia. Toisaalta Star Citizenin FPS-räiskintämodulia kehittänyt IIIFonic-studio potkii pihalle porukkaansa, mutta samalla se tarkoittaa Cloud Imperiumin mukaan sitä, että FPS-osio on jo lähes valmis. Samalla pelitalo siirtää FPS-osion kehitys- ja ylläpitovastuuta sisäisille studioilleen.

”Suunnitelmamme oli alusta saakka teettää osia pelistä ulkopuolisilla studioilla, ja siirtää kehitysvastuu myöhemmin omille tiimeillemme”, kertoo Cloud Imperium.

Firma kertoo myös, että he käyvät parhaillaan läpi ulkopuolisten yhteistyökumppaniensa aikaansaannoksia, jotta Star CItizenin kehitysprosessia saadaan virtavivaisemmaksi. Samalla tuotantoa siirretään kasvavassa määrin firman omien tiimien niskaan.

Tähän mennessähän Star Citizeniä on kehitetty tilkkutäkkimäisesti siellä täällä, joten virtaviivaistamista riittää ihan varmasti. Vähän ikävä vain ajatella tilannetta niinkin, että siinä samalla moni pitkään pelin parissa uurastanut ulkopuolinen kehittäjä saa potkut persuuksiinsa. Epäilen myös kovasti, että mahtaako tuotantovastuiden siirtäminen studiosta toiseen ja kehittäjiltä toiselle onnistua ihan noin vain.

Pitkällä tähtäimellä urakka kuitenkin tarkoittaa sitä, että isompi osa Star Citizeniä kehitetään yhden firman, tai siis yhden firman kahdella eri mantereella sijaitsevien studioiden, katon alla. Tämän pitäisi avittaa huomattavasti myöhemmin.

Vertailukohtana Frontier Developments tekee omaa Elite Dangerous -peliään yhdellä, saman katon alla työskentelevällä tiimillä.

Lähde: GamesIndustry

Muropaketin uusimmat