Steven Spielberg on yhä kova PC-pelaaja – rakastaa yhtä pelisarjaa yli kaiken
Ohjaaja Steven Spielberg on tehnyt myös uran videopelien parissa.
Ohjaajana parhaiten tunnettu Steven Spielberg on poikansa Maxin mukaan edelleen kova PC-pelaaja.
Maxin mukaan hänen isänsä oli merkittävä syy tämän omalle peliharrastukselle ja on edelleen kova pelaamaan, uutisoi PC Gamer. Eritoten hän tuntuu rakastavan Call of Duty -pelisarjaa ja nauttivan sen yksinpelikampanjoista, minkä lisäksi hän pitää myös tarinavetoisista peleistä.
Hän ei kuitenkaan osaa Maxin mukaan pelata konsoliohjaimella, vaan pidättäytyy ainoastaan hiiressä ja näppäimistössä tai sitten älypuhelimissa.
Steven Spielberg on elokuvien ohessa ollut tekemässä myös pelejä, joista tunnetuimpina tämä toimi Medal of Honor -pelisarjan luojana sekä Wiille julkaistun Boom Bloxin luovana ohjaajana.